Lokomotiv – Jokerit: Ryhtiliikkeen aika
Kuva: Mikko Taipale/Jokerit
KHL
Lokomotiv – Jokerit
Keskiviikko 11.03. klo 18:00
Jokerien taival KHL:n pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella alkoi todella hienosti – kolmessa ottelussa vastustaja Lokomotiv Jaroslavl oli laitettu seinää vasten ja neljännessä ottelussa odotettiin viimeistä niittiä jatkopaikkaa varten. Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa vastustaja on kairannut jo kaksi voittoa ja ottelusarjan kuudes matsi pelataan vieraissa. Homma on menossa hankalaksi.
Maanantainen ottelu alkoi Jokerien kannalta hyvin, mutta ottelun edetessä Lauri Marjamäen joukkue sortui kurittomuuteen – avainmiehet ottivat aivan turhia jäähyjä. Lisäksi Janis Kalninsilla ei ollut maalissa paras päivänsä. Marjamäellä onkin nyt käsissään pienoinen maalivahtidilemma – jatkaako Kalnins maalissa heikommista otteista huolimatta vai saako hyvin vaihtelevan kauden pelannut Antti Niemi mahdollisuutensa?
Lokomotiv on käyttänyt hyväkseen Jokereiden herpaantumisen optimaalisella tavalla. Mike Pelinon suojatit ovat ottaneet kaikki keinot käyttöön ja Jokerien riveistä onkin kuulunut nurinaa jäähyjen kalastelusta. Ranskalaishyökkääjä Stephane Da Costa on ollut jaroslavilaisten tehokkain pelaaja viimeisessä kahdessa ottelussa. Vaikka tilanne näyttää nyt paljon hankalammalta kuin pari peliä sitten, on syytä muistaa, että Jokereilla on edelleen sarjassa kotietu.
Lyö vetoa ottelusta:
Keskiviikon suurin kysymys on, saako Jokerit tehtyä ryhtiliikkeen, vai jatkuuko tuskailu vieraspelissä. Vetomarkkinoilla ottelua pidetään tasabuukkina, mutta itse pidän Jokereita pikkusuosikkina. Jos virheistä on opittu, eikä maalivahtipeli epäonnistu jälleen, sarja on katkaistavissa jo keskiviikkona. Vetosuositus on Jokerit voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,40. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura