Coloradon supertähdestä tehtiin aikoinaan posketon tarjous – näin jättikaupassa olisi lopulta käynyt
Nathan MacKinnonista on kasvanut viime vuosina yksi NHL:n kirkkaimmista tähdistä. NHL-uran alku oli ykkösvarauksella iso pettymys, mutta vaikeudet on selätetty aikaa sitten. Tällä kaudella MacKinnon on iskemässä ensimmäistä kertaa yli 100 tehopistettä.
Oli kuitenkin olemassa myös mahdollisuus, ettei MacKinnon olisi koskaan päätynyt Colorado Avalanchen riveihin. Ennen vuoden 2013 varaustilaisuutta Calgary Flames yritti saada ykkösvarausvuoroa itselleen.
Calgary tarjosi kolmea omaa ykköskierroksen varausvuoroaan. Kanadalaisseuralla oli hallussaan kuudes, 22. ja 28. varausvuoro, jotka se olisi ollut valmis kauppaamaan Coloradoon.
Varausvuoroilla Calgary nappasi Sean Monahanin, Emile Poirierin ja Morgan Klimchukin. Alkuun näytti sitlä, että Monahanista oli kehkeytymässä parempi pelaaja kuin MacKinnonista, joten Coloradon olisi kannattanut kauppaan suostua.
MacKinnonin kehitys jätti kuitenkin Monahanin jalkoihinsa. Poirieristä ja Klimchukista ei puolestaan koskaan kasvanut NHL-pelaajia, joten kaupasta kieltäytyminen osoittautui erinomaiseksi päätökseksi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liiga-konkarin ura jatkuu Tshekin liigassa – ”Tuo joukkueeseen laatua”
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Ilves pisti pakan sekaisin – radikaali ratkaisu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä: uusi joukkue Pohjois-Amerikasta!
- Entinen NHL-jätti vapautui – siirto Liigaan vireillä!
- Topi Nättinen IS:lle: Tämä Ilves-pelaaja tulisi heivata ulos
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!