Paljastus: Sport nettosi Liiga-tähden kauppaamisesta isot rahat – ”Puhuttiin melkein kuusinumeroisesta summasta”
Kuva: Juha Tamminen
Vaasan Sportin toimitusjohtaja Tomas Kurten vastaa fanien kysymyksiin seuran taloustilanteesta.
Kiekkopomo avaa samalla myös huippunimi Chris DeSousan myynnin taustat. Joukkueen ykköstykki lähti tuoreeltaan Ruotsiin, kun Sport kauppasi huippunimen Rögleen.
Taustalla oli puhtaasti taloudelliset intressit. Sen myös Kurten myöntää seuran sivuilla.
– On ollut puhetta, että miksi annoimme kommentteja, ettei kukaan lähtisi. Ja sitten lähtee. Se liittyy siihen, että me pelasimme silloin vielä pudotuspelipaikoista. Sen myötä seuran johdon viesti oli selvä: ei tehdä muutosta. Sitten tilanne muuttui – ja hallitus linjasi, että muutoksia voidaan tehdä, jos puhutaan merkittävistä euromääristä, Kurten avaa.
DeSousan kohdalla Sport tienaa loppukauden osalta isot säästöt. 29-vuotias huippunimi ehti iskeä Liigassa 43 peliin tehot 19+17=36.
– DeSousan kohdalla puhuttiin melkein kuusinumeroisesta summasta. Siinä on osittain palkkasäästöjä ja osittain siirtokorvauksia, Kurten paljastaa.
Sport on jämähtänyt sarjassa jumbosijalle. Joukkueella on 47 pelin jälkeen kasassa vaivaiset 39 pistettä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se on varmaa: Liigan supertähti siirtyy Jokereihin!
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- Hannes Hyvönen: Liiga-seura vaihtuu!
- HIFK kävi ryöstöretkellä: haaviin toisen Liiga-seuran NHL-lupaus!
- Kolminkertaisen NHL-mestarin poika säkenöi MM-jäillä – varausosakkeet hurjassa nousussa!
- JYPistä lähtenyt Tobias Winberg: uusi seura selvisi!
- Suuri kiekkonimi on poissa – rakastettu NHL-hahmo kuoli äkillisesti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Dallas joutui tukalaan tilanteeseen NHL:ssä – suomalaishyökkääjästä tipahti karu tieto
- Roope Hintzistä tipahti uusi päivitys – surkea uutinen Dallasille
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Eero Teräväinen: iso Liiga-huhu!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa