Taistelu päättyi isoon pettymykseen! Ruotsi juhlii MM-pronssia – Nuoret Leijonat ulos mitaleilta
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Suomen alle 20-vuotiaiden MM-matka päättyi sunnuntai-iltana pettymykseen, kun Ruotsi nappasi pronssiset mitalit 3-2-voitolla.
Nuoret Leijonat sai otteluun mahtavan alun, kun Patrik Puistola vei joukkueen johtoon reilun kahdeksan minuutin pelin jälkeen. Ruotsi kuittasi kuitenkin pelin melko nopeasti tasoihin, kun Rasmus Sandin tykitti ylivoimalla kiekon upeasti yläkulmaan.
Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin silti Suomen 2-1-johtoasemassa, kun Matias Maccelli karkasi erän lopulla läpiajoon ja laukoi kiekon ohi vahvasti esiintyneen Hugo Alnefeltin.
Toisessa erässä Tre Kronor nousi tasoihin ja ohi, kun Samuel Fagemo tasoitti ensin pelin 2-2:een ja hetkeä myöhemmin Linus Öberg yllätti Justus Annusen helposti miinuskulmasta.
Kolmannessa erässä Nuoret Leijonat ei saanut enää kunnon kirivaihdetta päälle vasta kuin viime hetkillä, eikä se riittänyt. Näin ollen Ruotsi pääsi juhlimaan MM-pronssia. Suomi jäi turnauksessa neljänneksi.
Nuoret Leijonat voitti MM-kisoissa Slovakian, Kazakstanin ja Yhdysvallat. Ruotsille Suomi taipui kahdesti ja Sveitsille sekä Kanadalle kertaalleen.
Suomen turnauksen tehokkain pelaaja oli Kristian Tanus, joka tehtaili komeasti yhdeksän (2+7) tehopistettä.
Mikäli haluat tutustua MM-kisojen tuloksiin, otteluohjelmaan ja tuoreimpiin uutisiin, niin voit tehdä sen erikoissivuillamme.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Anton Lundell huippuiskussa paluupelissään – päävalmentajalta huimaa tekstiä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!