SKA Pietari – Dinamo Minsk: Asenteesta kiinni
Kuva: SKA Pietari
KHL
SKA Pietari – Dinamo Minsk
Tiistai 28.01. klo 18:30
KHL:stä tiistain nosto otetaan otteitaan parantaneen SKA Pietarin ja melko täydellisen hutikauden pelanneen Dinamo Minskin välillä. Tasoero joukkueiden välillä on julma ja ottelussa on todellakin vain yksi suosikki. Kaikki on tällä kertaa isäntien asenteesta kiinni.
Viime kierroksilla pietarilaisten asenne on kyllä ollut kohdillaan – ero alkukauden kurittomuuteen on silmiinpistävä. Voitot ovat seuranneet toisiaan lukuun ottamatta tärkeää TsSKA -matsia, jossa moskovalaiset käänsivät ottelun edukseen kolmannen erän alussa. Sen jälkeen voittoja on jälleen tullut kaksi ja etenkin Nail Yakupov on ollut näissä tehokkaana. Myös Jori Lehterä on vakuuttanut kylliksi päästäkseen pitkän tauon jälkeen Leijoniin.
Dinamo Minskin kaudesta ei jää paljoa lapsille kertomista. Ainoa kisailun aihe on jumbosijan välttäminen Dinamo Rigan kanssa. Viime ottelussa tuli kotona kuonoon lukemin 1-3 Severstalilta. Joukkueen murheenkryyni on koko kauden ollut vuotava alakerta – erityisesti vieraissa, sillä vierasotteluissa valkovenäläisille on tehty keskimäärin neljä maalia, joka on KHL:ssä todellakin liikaa.
Lyö vetoa ottelusta:
SKA Pietarin kuuden kotivoiton putki ei ole normaaliasenteella katkeamassa. Vetosuosituksena otan vähintään kolmen maalin kotivoiton, sillä ottelussa on myös repeämispotentiaalia. Suositus on kuitenkin varovaisemmasta päästä: Tasoitusveto, SKA Pietari -2.5 kertoimella 1,60. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tällä päivämäärällä Mikael Granlund saapuu MM-kisoihin
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Leijonat leimasi uuden kisapassin – tämä mies mukaan!
- UC: Tästä syystä Teuvo Teräväisen MM-turnaus päättyi – päätöstä ei tehnyt Leijonat
- Sensaatio MM-kisoissa – sankari vitsaili: ”Toivon, ettei autoani sytytetä tuleen”
- Lähde: NHL jäämässä taakse – suomalaispakkia viedään uuteen osoitteeseen
- Konsta Helenius räväytti jälleen – Buffalo venytti sarjan seiskapeliin NHL:ssä!
- Näin Sakari Manninen kuittasi Aleksander Barkovin ylistyspuheet
- MM-kisoissa jymy-yllätys! Lilliputti nöyryytti Tshekkiä
- Ruotsille satelee kieltäytymisiä NHL:stä – ainakin nämä viisi miestä jäävät sivuun
- Nyt jysähti – Liigan pistetykki siirtyy Jokereihin!
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Urheilucast: Liigan rahaseura iski tarjouksen Leijonien MM-pelaajalle – valinta on nyt tehty!
- Liiga-mestari ratkeaa! Tappara-KooKoo ketjut, tv-lähetykset ja selostaja
- Lähde: Liigaan huhuttu SHL-tähti teki valintansa – tässä uusi osoite
- Nyt ei tilastot päätä huimaa – Kärpiltä erikoinen ulkomaalaishankinta
- MM-lätkä pimenee Suomessa – ilmaiskanavat pois juuri ennen turnausta
- Lehti: Tappara jysäytti uuden pelaajahankinnan tiskiin!
- Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi
- Katso Liiga-finaali ilmaiseksi – KooKoo-Tappara tv-lähetykset ja selostaja