No johan on: Tuomaristo käski vahtien riisua housunsa pois – toinen ei löytänyt korvaavia tilalle, peli jäi lopulta kokonaan kesken
Kuva: Ilari Isotalo
Jääkiekon Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla koettiin viime viikon keskiviikkona Västervikin ja Karlskronan välillä todella omituinen, joskin sääntökirjan pykälien mukaan edennyt välikohtaus, kirjoittaa Expressen.
Sekä isäntien maalivahti Arvid Ljung että vieraiden torjuja Tanner Jaillet pelasivat ottelussa vääränlaisilla housuilla. Sääntökirjan mukaan niiden pitää olla samanväriset kuin joukkueiden muiden pelaajien housut.
Tuomaristo ei vahtien virheellisiä värejä niellyt, vaan passitti kummatkin riisumaan vääränväriset housut ja vaihtamaan ne oikeanlaisiin.
Kotijoukkueen Ljung löysi tauolla muihin joukkuekavereihin nähden yhtäläiset housut, mutta Jaillet sen sijaan ei. Hänen pelinsä jäi ylempien tahojen päätöksellä lopulta kokonaan kesken.
– Päätös tuli Jääkiekkoliitosta, johon tuomarit ottivat yhteyttä, Karlskronan Facebook-tilillä kirjoitettiin.
Ottelu kesti tavallista kauemmin, sillä housuepisodin takia kukaan ei tuntunut tietävän, että mitä oikein tapahtuu.
Västervik voitti kotiottelunsa luvuin 2-0 taottuaan kummatkin osumansa kolmannessa erässä.
LUE MYÖS:
Ruotsalaiskiekkoilija otti kantaa kuumaan perunaan – haukkui naiskiekon täysin lyttyyn: ”Tuote, jota kukaan ei halua nähdä – otteluissa ei ole lainkaan yleisöä”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Aleksandr Ovetškinin ura jatkuu
- NHL:ssä suomalaiskauppa: Olli Määttä vaihtaa seuraa
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu