TPS – KalPa: KalPa jatkaa tipsijoukkueena
Liiga
TPS – KalPa
Keskiviikko 11.12. klo 18:30
Samalla kun maajoukkueet valmistautuvat EHT turnaukseen, kotoisessa Liigassa pelataan otteluita. Ymmärrän tietysti, että loppuviikon ottelut tuottavat seuroille lipputulojen ja oheismyynnin muodossa paljon paremmin, mutta samalla jotkut joukkueet joutuvat tulemaan toimeen ilman maajoukkueessa edustavia kärkipelaajiaan. Kai tämä olisi jotenkin muuten ollut järjestettävissä?
Marko Virtanen on saanut jotain rotia Tepsin pelaamiseen, mutta raja siinäkin tulee vastaan: ylihintainen joukkue näyttää luokaltaan melko vaatimattomalta. Pahin taaperrus on silti ohi ja joukkue tulee noukkimaan pisteitä, mutta kympin sakkiin pääseminen teettää varmasti töitä. Kotiottelut ovat edelleen turkulaisille jonkunlainen peikko.
KalPa oli tipsijoukkueena jo viime viikonloppuna ja otti komean vierasvoiton Jukureista tennislukemin 0-6. Voittoja on tullut muualtakin ja Tommi Miettisen sakki on noussut sarjassa kymmenenneksi. Balasz Sebokin johtama ykköskenttä on ollut hyvässä iskussa viime ajat. Maajoukkueen suhteen KalPa antaa yhden pelaajan verran tasoitusta: puolustaja Mikael Seppälä on valittu Leijonien matkaan tällä viikolla.
Lyö vetoa ottelusta:
Itselleni tämä ottelu on lähes tasabuukki ja markkinoiden pitäessä TPS:ää suosikkina vedän vastapalloon. KalPan kertoimet palkitsevat siinä määrin, että kyllä tästä pienen value betin saa aikaiseksi. Vetosuositus on KalPa voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,65. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura