NHL:n tähdistöotteluun nimetyn Columbus Blue Jacketsin maalivahti Joonas Korpisalon loukkaantuminen synkensi pudotuspelipaikasta vääntävän joukkueen arkea karusti. Päävalmentaja John Tortorella kertoi äskettäin seuran kotisivuilla, että suomalainen kärsii polvivammasta.

– Korpisalo on sivussa viikkoja. Tämä satuttaa joukkuetta.

Äskettäin Chicago Blackhawks -pelissä sattunut loukkaantuminen meni tulisieluisella luotsilla tunteisiin täysin. Hän syyttikin siitä tuomareita ja ottelun muuta henkilökuntaa.

Blue Jackets sai pelin jatkoajalla kiekon maaliin, mutta osuma hylättiin ajan mukamas loputtua. Peli menikin sitten lopulta voittolaukauskisaan, jossa suomalainen hajosi.

Esimerkiksi tältä videolta näet noin kohdasta 4.25 alkaen, että jatkoaikamaalin hylkääminen meni tuomareilta kieltämättä vihkoon.

– Me hävisimme ja menetimme Korpisalon ketjureaktion takia. Jos lopun asiat olisi menneet oikein, emme olisi menettäneet maalivahtiammme emmekä hävinneet, Tortorella pauhasi.

– Kellon asettamisen sijaan tuomarit kertoivat meidän kapteenillemme, että ”emme aio tehdä sitä”. NHL:n Torontossa oleva tilannehuone ei puutu asiaan. Tuomarit eivät tee sitä vi*un työtään, ja nyt kävi näin – hävisimme ja menetimme Korpisalon, tulisieluinen luotsi sadatteli.

Nyt päävalmentaja oli puolestaan pahoitellut huutojaan. Hän oli rauhoittunut selvästi.

– Jos minulla on ongelmia ottelussa asian tai ihmisen kanssa, niin tämä tulee käsitellä sisäisesti eikä julkisesti, kuten eilen toimin. Se oli minulta täysin kuritonta puuhaa, Tortorella summasi lisäten, että hän vaatii myös joukkueeltaan kurinalaisuutta.

LUE UUDENVUODENAATON NHL-JUTUISTA MYÖS:
Ei se nyt ihan putkeen mennyt – NHL-tähdistöpeliin valittu suomalainen loukkaantui, korvaajaksi tyrkyllä ollut maanmies ei saa saumaa? ”Satuttaa”

”Olihan se turhauttavaa” – NHL:n suomalaislupaukselta upea paluu kaukaloon vamman jälkeen, maalasi peräkkäisissä peleissä!