Lähde: 6 miljoonan dollarin ex-NHL-supertähdelle löytyi ottaja?
NHL:ssä erittäin menestyksekkään uran tehneen New Jersey Devilsin maalivahdin Cory Schneiderin matka taalaliigassa alkaa näillä näkymin lähentelemään loppuaan.
33-vuotias yhdysvaltalaistorjuja koki viikkoja sitten harmittavan kohtalon, kun Devils lähetti hänet siirtolistan kautta AHL:n puolelle.
Tällä vuosikymmenellä NHL:n parhaisiin maalivahteihin kuulunut Schneider tienaa massiivista kuuden miljoonan dollarin palkkaa vielä vuoteen 2022 asti. Selvää on se, että Devils haluaisi päästä tästä palkkakuormasta eroon pikimmiten.
Ylimitoitetun palkan sekä viime vuosien heikkojen esitysten myötä, Schneiderille tuskin löytyy enää ottajia NHL:stä. Euroopassa on kuitenkin kiinnitetty jo katseet Sveitsin passin omaavaan ex-huippuvahtiin.
Sveitsiläinen Neue Zürcher Zeitung -lehti kertoo, että Sveitsin NLA-sarjassa pelaava EHC Biel-Bienne pitää Schneideria yhtenä mahdollisena hankinta ensi kesänä. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että Devils-vahdin NHL-sopimus ostetaan ulos.
Tämä huhu ei kuulosta aivan mahdottomalta, sillä Schneiderilta löytyy myös aikaisempaa kokemusta NLA:sta. Hän pelasi työsulkukaudella (2012-13) HC Ambrì-Piottan riveissä kahdeksan ottelua torjuntaprosentilla 91,4.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Ilves pisti pakan sekaisin – radikaali ratkaisu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä: uusi joukkue Pohjois-Amerikasta!
- Entinen NHL-jätti vapautui – siirto Liigaan vireillä!
- Topi Nättinen IS:lle: Tämä Ilves-pelaaja tulisi heivata ulos
- NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari selvillä!
- Colorado Avalanche koki ikävän takaiskun NHL:ssä
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!