Käsittämätöntä epäonnea! NHL:n vitosvaraus Olli Juolevi loukkaantui taas pahasti

© Kuva: Ilari Isotalo

Lupaavimpiin suomalaispuolustajiin vielä pari vuotta sitten kuulunut Vancouver Canucksin kesän 2016 NHL Draftissa 1. kierroksen viidentenä nimenä varaama puolustaja Olli Juolevi on ollut viime vuosien epäonnisimpia suomalaiskiekkoilijoita, mitä tulee loukkaantumisiin.

Viime kaudella pahan polvivamman kärsinyt 21-vuotias Juolevi on aloittanut kuluvan kauden Canucksin farmiseura Utica Cometsista. Mies ehti pelata tällä kertaa 14 ottelua ennen kuin tuorein loukkaantuminen osui kohdalle. Canucks ilmoiti nuorukaisen kärsivän alavartalovammasta, eikä paluulle ole toistaiseksi minkäänlaista aikataulua. Puolustaja matkaa seuraavaksi NHL-seuran lääkäreiden tutkimuksiin vamman laadun selvittämiseksi.

Canucksin tiedotteen mukaan onni onnettomuudessa on se, ettei suomalaisen vamma ole tämän vuosi sitten operoidussa polvessa, joka päätti tuolloin Jokerien kasvatin kauden 18 ottelun jälkeen.

Nuorten maailmanmestari sekä urallaan myös Kanadan junnuliigojen Memorial Cupin voittanut Juolevi ei ole toistaiseksi debytoinut NHL:ssä. Nuorukainen vietti toissa kauden lainalla Turun Palloseurassa.