Sport – TPS: Yllätyksellinen vihje
Kuva: Ilari Isotalo
Liiga
Sport – TPS
Perjantai 18.10. klo 18:30
Perjantain liigakierroksella on useita mielenkiintoisia ja samalla vedonlyönnillisesti todella vaikeita otteluita. Otan noston häntäpään kamppailusta, kun hyvin haastavaa alkukautta pelaavat Vaasan Sport ja TPS ottavat yhteen. Vaasassa puhuttaa keskiviikon kuriton esitys Jukureita vastaan, kun taas koko jääkiekkoileva Suomi ihmettelee, kuinka syvään kuoppaan TPS onnistuu itsensä kaivamaan.
Vaasalaiset tulivat kiltisti sanottuna hienoisilla ylikierroksilla Jukurit-otteluun, sillä tuloksena oli kolme ulosajoa ja yhteensä 85 minuuttia rangaistuksia. Jukurit karkasi avauserässä jo 3-0 johtoon, eivätkä Ari-Pekka Pajuluoman kiekkosoturit toipuneet tästä kunnolla missään vaiheessa. Niko Hovista kävi tilanteessa lähinnä sääliksi, sillä mies oli tekemättömän paikan edessä. Vaasassa on todennäköisesti pidetty palaveria, mistä voittavassa kiekossa oikein on kyse.
TPS:n tilanne alkaa olla jo hyvin surullinen. Tappiot seuraavat toisiaan ja vuoroin vaaditaan Kalle Kaskisen ja vuoroin koko seuran johdon päitä vadille. Kaskinen on ainoa varsinaisesti kentälle näkyvä osa TPS:n johtamiskapeikkoa, mutta kyllähän näin isoilla muskeleilla operoivan seuran pitäisi tehdä jotain radikaalia. Tällä hetkellä seura ei tunnu tekevän mitään oikein. Tiistainen KooKoo-tappio osoitti puolustuksen olevan hyvin sekaisin ja maalihanatkin tuntuvat olevan melko lailla kiinni.
Lyö vetoa ottelusta:
TPS:n ongelmat ovat hyvin laajoja. Joukkue ei sinällään ole paperilla umpisurkea, vaikka sen kokoaminen on selkeästi epäonnistunut. Henkisen lukon alla pyristelevän joukkueen nousu voisi tapahtua juuri vieraissa toisen sarjajumbon luona, sillä kotona TPS ei tunnu saavan mitään aikaan. Ei Sport voi olla kertoimien kaltainen suosikki oikein ketään vastaan tällä hetkellä. Riskitasot ovat tässä korkealla, mutta otan monen mielestä hyvin yllätyksellisenä vihjeenä TPS voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,95. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
- Jokerien maajoukkuejärkäle lätkäistiin pelikieltoon!
- Podcast: Mikko Mannerilta suoraa puhetta Ruotsin vuosistaan: ”Ei olisi pitänyt lähteä”
- Iso kunnia – Leijonien tähti valittiin jättiseuran kapteeniksi!
- Pekka Jormakka paljasti podcastissa: tässä uusi osoite!
- Aleksander Barkov latasi suorat sanat Patrik Laineen tilanteesta – sitten tuli yllättävä paljastus
- NHL-legenda Barry Melrose on kuollut
- Jokerifaneilta kovaa hiillostusta – nyt puhuu Tomek Valtonen
- Jokereiden tappioputki venyy! Lukollakin tuskanhiki valuu jo niskassa
- NHL:ssä uutispommi! Anaheim ostamassa tähtensä sopimuksen ulos
- Tapparalle valtava menetys
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- IS: Nyt tuli uusi tieto Patrik Bartosakista – tähtivahdilta yllättävä ulostulo
- Urheilucast: Jokereille riitti – nyt valmistellaan radikaalia ratkaisua
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- Jesse Joensuu näki tarpeeksi – tyrmäsi Jokereiden tähtihankinnan MTV:llä: ”Ei todellakaan ole”
- Tapparalle valtava menetys
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Kärpät jysäytti ison uutisen: ”Ei olisi ikinä uskonut”
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle
- Liigan ulkomaalaisvahvistus: sopimus purettu!