Yllätysuutinen: Liiga-seura antoi toimitusjohtajalleen potkut
Kuva: Ilari Isotalo
Jukurit tiputti Liiga-kauden avauspäivänä yllättävän uutisen julkisuuteen.
Mikkeliläisseura tiedottaa verkkosivuillaan, että se on järjestellyt taustaorganisaatioon uudelleen, joka tarkoittaa samalla sitä, että toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajat roolit yhdistyvät. Muutoksen myötä toimitusjohtaja Pasi Kautonen jättää tehtävänsä ja niistä vastaa jatkossa hallituksen puheenjohtaja Jukka Toivakka.
– On ollut hieno matka, upea tilaisuus ja näköalapaikka olla rakentamassa yhä ammattimaisempaa ja tehokkaampaa Jukurit-kilpaorganisaatiota sekä osallistua eteläsavolaisen kiekkoyhteisön eteenpäin viemiseen. Koen viimeisen vajaan vuoden yhdeksi mielenkiintoisimmista ja opettavaisimmista koko työurallani. Luotan, että Jukurit on jatkossa sekä taloudellisesti että urheilullisesti yhä vahvempi haastaja suomalaisessa huippukiekkoilussa, Kautonen kiittelee Jukureiden tiedotteessa.
Mikkeliläisseuran ottelutapahtumasta, kuluttajamyynnistä sekä viestinnästä vastaa jatkossa Kristiina Tiippana, yritysmyynnistä Pekka Pöyhönen, ravintolaliiketoiminnasta Tiia Töyrylä ja taloushallinosta Irina Hyvönen. Nämä avainhenkilöt muodostavat yhdessä operatiivisen tiimin, jonka vastuulla on kehittää seuraa hallituksen strategian mukaisesti.
Urheilupuolesta vastaa edelleen urheilujohtaja Jukka Holtari.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt pamahti iso NHL-diili – puolustajalle 54 miljoonaa dollaria
- Huippumaalivahti ja NHL-seura oudossa tilanteessa – iso kuilu raha-asioissa
- Petteri Rimpiseltä itsevarma arvio ensi kaudesta IL:lle – ”Ehdottomasti”
- Tampere Cup 2026: Ottelut, tulokset, liput
- Pitsiturnaus 2026 - Rauma: Ottelut, tulokset, tv, liput
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Jukka Jalonen muistelee käännekohtaansa Leijonissa – ”Hommat olisi varmaan loppuneet siihen”
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- Lukon ruotsalaisveljekset löysivät uuden seuran – ura jatkuu yllättävässä osoitteessa
- Mikko Rantasen siirto Carolinaan sekoitti koko joukkueen – kapteenilta paljastus kulisseista
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Suomi mukaan uuteen 3vs3-turnaukseen – tässä joukkue!
- Mikko Rantasen Dallasissa muhii jättikauppa – NHL:n kesän suurin siirtopommi?
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta