Liigan yksi kaikkien aikojen pistelingoista kuin viini vanhetessaan – viimeistään satumainen MM-kulta tehnyt urasta mielettömän tarinan: ”Up and downia”
Kuva: Juha Tamminen
HELSINKI. Aktiivipelaajista kaikkien aikojen pistepörssissä korkeimmalla, komealla kahdeksannella sijalla. Runkosarjan 893 ottelussa tehot 236+352=588.
Pudotuspeleissä kaikkien aikojen kärki sitten viime kevään. Uran 177 kamppailua ovat tuoneet pisteet 46+70=116.
Kolminkertainen Suomen mestari ja kruununa jääkiekon maailmanmestaruus 36-vuotiaana.
Kristian Kuuselaa kuvastaa eräs sanonta oivasti: Hän on kuin viini vanhetessaan.
Liigajäihin ensimmäiset luistimenpiirtonsa jo kaudella 2002-03 tehneen konkarin tarinaa voisi kuvailla ainutlaatuiseksi.
Viime keväänä kaulaan ripustettiin sensaatiomainen MM-kulta Leijonissa ja pronssi Liigassa Tapparan väreissä. Kauden loppu oli melkoista myllerrystä.
– Tiesin silloin, että voin päästä leirille ja näyttämään sinne. Tietenkin se on pettymys, ettei seurajoukkueen kanssa pääse tavoitteeseen. Mutta itselle henkilökohtaisesti oli iso asia se, että ensinnäkin pääsin kisajoukkueeseen, Kuusela mietti SuomiKiekon haastattelussa viime viikolla liigakauden avauksessa.
Voisiko kauden päätöstä kuvailla komeasta mitalisateesta huolimatta kenties ristiriitaiseksi?
– Se, mitä siinä (MM-kisoissa) kävi, oli iso juttu. Tietenkin… Ehkä sen voi niinkin sanoa. Meni vähän up and downia siinä lopussa.
Tappara taipui välierissä HPK:lle voitoin 2-4. Pronssiottelussa tamperelaiset kuitenkin kellistivät HIFK:n jatkoerän päätteeksi.
– Jääkiekko on loppupeleissä aika rehellinen peli. Varsinkaan pudotuspeleissä neljää voittoa ei oteta tuurilla. Krediitit sinne, mihin ne kuuluvat.
– Lähdetään parantamaan tänä vuonna.
MM-kisoista krediitit kuuluvat Suomelle vielä kuukausia kisojen päättymisen jälkeen. Oliko kulta yllätys nyt jälkeenpäin mietittynä, vai mitä ajatuksia se herätti?
– Kun Tsekin EHT:llä ennen kisoja pystyimme voittamaan muutaman kovan joukkueen, niin ehkä se osoitti meille, että voimme voittaa minkä joukkueen tahansa minä päivänä tahansa.
– Olihan sen tietenkin ehkä yllätys, mutta tiesimme, että voimme kyllä voittaa.

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”