LAHTI. CHL:n alkulohkovaiheessa yhteen iskeneet Pelicans ja Lausanne tarjoilivat huiman näytöksen Lahdessa sunnuntaina.

Viikon huipennuksessa todistettiin muun muassa kahdeksaa maalia, Juhamatti Aaltosen kolmea syöttöpinnaa, isäntien Taavi Vartiaisen ja vieraiden Petteri Lindbohmin keskinäistä mähinää ja katsomossa vallinneita kuumia tunteita.

– Oli varmasti monella tapaa viihdyttävää peliä, vieraiden päävalmentaja Ville Peltonen mietti median edessä taiston tauottua.

Kollega Ville Nieminen oli samoilla linjoilla.

– Nämä ovat erittäin viihdyttäviä pelejä. Ja mikä sen tekee, on se, että marginaalit pelin sisällä eivät olleet kauhean pieniä. Kansainvälisissä peleissä on kulttuurieroja, nämä ovat myös aika mielenkiintoisia pelejä.

– Huomaa, että ihan ei olla vielä kevään peleissä, joissa marginaalit ovat pienet.

Pelicans johti ottelua numeroin 3-1 ja 4-2, mutta suli voittolaukauskisassa 4-5-tappioon. Voitto tuli vieraille raskaan työmaan jälkeen.

– Oli kovan työn takana, peli aaltoili laidasta laitaan. Fokus meni monta kertaa vääriin asioihin, Peltonen arveli.

Lahtelaisjoukkue on lohkossa toisena neljän pisteen turvin. Valkovenäläinen Yunost Minsk johtaa viidellä pinnalla, Lausanne puolestaan on kolmantena kolmen pisteen turvin. Tsekin Trinec pitää perää pisteittä.

Sveitsiläiset avasivat CHL-taipaleensa perjantaina 2-3-jatkoaikatappiolla Minskissä.

– Saimme tunnetasoa parannettua tähän peliin.

Peltonen pitää liigaa arvossaan.

– Nämä ovat ihan eri luokkaa kuin harjoituspelit.

Lahdessa meni tunteisiin. KUVA: Miska Miettinen.

Pelien arvostus huokui myös kesken sunnuntai-illan koitoksen. Parhaiten tunteita kuvastivat oikeastaan alussa mainitut seikat – kyseessä ei ollut mikään ystävyysottelumainen läpsyttely.

Vartiaisen kanssa rähissyt Lindbohm iski vieraille yhden häkin. Sveitsiläiskatsojat puolestaan rähisivät omassa kulmauksessaan pidemmän tovin päätöserän aikana. Paikan päällä kävi ilmi, että yksi katsoja vietiin hallista pellolle käsiraudoissa.

– Kun peli ei ole ihan sitä, mitä sen pitäisi olla, niin pelaajilla ja koutseilla menee välillä vähän hermot. Sitten rankaistaan kovalla kädellä, vuoden 1995 maailmanmestari maalaili.

– Pakettia taputellaan tiiviiksi.