Viimeinen vuosi Liigassa? Nuorten Leijonien tähtipuolustajat keräävät ylistystä – ”Nousivat esiin ykkösparina”
Kuva: Taneli Niinimäki
Nuorten Leijonien puolustajaparin Anttoni Hongan (kuvassa) ja Ville Heinolan hienot otteet Yhdysvaltain Plymouthissa pelatussa kovatasoisessa World Junior Summer Showcase-turnauksessa on huomattu.
The Athleticin NHL-toimittaja Corey Pronman hehkuttaa kaksikkoa vuolaasti artikkelissaan, jossa listaa tapahtuman suurimpia onnistujia.
– Honka ja Heinola nousivat esiin Suomen ykkösparina viimeisten parin viikon aikana, kuten osattiin odottaakin jo viime kaudella U20-joukkueessa pelanneilta, Pronman toteaa ja jatkaa:
– Heinola ei tule koskaan olemaan se kovin tekijä, mutta hän on hyvin älykäs ja tehokas puolustaja. Hongalla oli muutamia uskomattomia hetkiä, joissa hän osoitti huipputaitojaan ja pelisilmäänsä ollen ylivoimalla mahtava. Koska hän ei ole kovinkaan iso eikä nopea luistimilla, on hänen oltava koko ajan parhaimmillaan ollakseen tehokas. Sitä hän suurimmaksi osaksi olikin ja sitä hänen on myös oltava jatkossakin useammin.
Suomi voitti huipputurnauksessa kolme ottelua viidestä. Honka oli joukkueen ykköspistetykki summattuaan 7 (3+4) tehopistettä. Heinola puolestaan pelasi tapahtumassa neljä ottelua, joissa nakutteli neljä syöttöpinnaa.
Molemmat kaksikosta napattiin luonnollisesti myös kesän NHL-varaustilaisuudessa, Heinolan nappasi jo ykköskierroksella Winnipeg Jets, Hongan puolestaan Carolina Hurricanes tapahtuman kolmannella kierroksella.
Tulevalla kaudella kaksikko pelannee vielä kuitenkin kotoista Liigaa. Heinolan joukkue on Lukko ja Hongan JYP.
LUE MYÖS:
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”