Parempaa kauden avausta vaikeaa toivoa – liigajoukkueen kolminkertaiselta Suomen mestarilta uskomaton näytös CHL:ssä: ”Parsimme hommaa pikkuhiljaa kasaan”
Kuva: Juha Tamminen
LAHTI. Liigan viime kauden runkosarjan kolmannella sijallaan paikan CHL:ään ansainnut Pelicans aloitti pelit Euroopan kentillä voitokkaasti. Tsekin viime kauden mestari Trinec kaatui Lahdessa jalkapallonumeroin 1-0.
Turkoosipaitojen voiton avain oli Tomi Karhunen. Tuore vahti otti avauserässä ällistyttävät 22 torjuntaa, kun Trinec-veskari Patrik Bartosakille torjuntoja kirjattiin samalla viisi kappaletta.
Tilanne olisi voinut olla ensimmäisellä tauolla vaikka 0-5. Kolminkertainen Suomen mestari Karhunen nappasi yhteensä huimat 46 torjuntaa.
– Hommia oli paljon, vastustaja tuli kovaa ensimmäiseen erään. Emme ihan pystyneet mätsäämään heidän vauhtiin ja kovuuteen. Siinä piti kiirettä, Pelicans-vahti näki SuomiKiekko-sivuston haastattelussa.
– Vauhtia oli tarpeeksi, ehkä liikaakin. Järkeä pitäisi saada, Pelicansin Frank Gymer puolestaan sanoi ensimmäisellä erätauolla.
Sittemmin ääni kellossa muuttui. Voimasuhteet tasoittuivat jokaisella puolella kaukaloa.
– Erätauoilla parsimme hommaa pikkuhiljaa kasaan. Loppua kohden se oli ihan mallikasta.
Koppipalaute ei Karhusen mukaan ollut mitään sen kummempaa palopuhetta.
– Kaikki tajusivat ottelun vaatimustason. Ei siinä muuta. Jokainen sai hommasta pikkuhiljaa kiinni.
Karhusen työnkuvaan kuului lisäksi muun muassa Matej Stranskyn rankkarin torjuminen päätöserässä. Pilkku oli seurausta epävarmasti läpi illan pelanneen Topi Jaakolan koukusta tsekkiläisten läpiajossa.
Lahtelaiset saivat vieraansa lopulta kuriin, vaikka Trinec peliä veikin etenkin ensimmäisessä erässä.
– Scouttausta on pystynyt aika vähän tekemään, kun on ollut kesä välissä. Joitakin pikkujuttuja tiesin.
Jos nousi isänniltä esille Karhunen ja voittomaalista vastannut Hannes Björninen, niin vieraiden näkyvin pelaaja oli Jiri Polansky – ei tosin mitenkään hyvässä valossa.
Kakkosketjun sentteri komennettiin jäähylle päätöserän puolessa välissä jo kolmannen kerran, ja pelaaja meinasi heittää naamalleen tutuksi tulleeseen boksiin paineltuaan.
Tuo itse asiassa kuvasti vieraita oivasti. Hyökkäyspäässä vaarallisia paikkoja luonut tsekkiläisjoukkue oli näkyvä, mutta viimeiset ratkaisut jäivät piippuun.
– Heti, kun Trinec sai kiekon omissa, lähtivät ne pystyyn ja kiekko lähti ylöspäin. Ne käänsivät peliä tosi nopeasti aina, kun oli paikka. Siinä meillä oli vähän hommia alussa, Karhunen kehui.
Perjantai näytti sen, että Pelicansissa on viime kauden tapaan potentiaalia. Kaukalossa oli nähtävissä piirteitä joukkueen tavaramerkistä, eli pitkistä hyökkäyksistä.
Työn tekemistä Pelicans ei tietysti lopettanut missään vaiheessa, vaan se oli sitkeä kuin purukumi vaikeimpinakin hetkinä.
– Aktiivista lätkää pyrimme pelaamaan. Se on Pelicansin identiteetti, lopetti maalivahti, joka on viihtynyt Lahdessa sanojensa mukaan todella hyvin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ruotsalaispelaaja lähtee NHL:stä – solmi pitkän sopimuksen uuteen seuraan
- Nuorten Leijonien joukkue kesän turnaukseen selvillä!
- NHL-konkari ohitti Liigan – rahakas tarjous ei muuttanut päätöstä
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti
- Nyt ratkesi – NHL-supertähti valitsi Dallasin!
- Nyt pamahti iso NHL-diili – puolustajalle 54 miljoonaa dollaria
- Huippumaalivahti ja NHL-seura oudossa tilanteessa – iso kuilu raha-asioissa
- Petteri Rimpiseltä itsevarma arvio ensi kaudesta IL:lle – ”Ehdottomasti”
- Tampere Cup 2026: Ottelut, tulokset, liput
- Pitsiturnaus 2026 - Rauma: Ottelut, tulokset, tv, liput
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- Tappara sai jättivahvistuksen – NHL:n ykköskierroksen varaus palaa Liigaan