Nyt kaikki tietävät, kuka ihme on Kevin Lankinen – kultaleijona hakee yhä paikkaa NHL:stä nöyränä: ”En koe, että olisin muuttunut mitenkään”
LAHTI. Vuosi sitten nimi Kevin Lankinen ei olisi todennäköisesti herättänyt sen kummempia mielikuvia suurimmassa osassa suomalaisia.
Nyt laulu on toinen. Murtautumista NHL:ään yrittävä kansan suosikki on hallitsevan maailmanmestarin ykkösveskari. Se titteli on tarjolla maailmassa tasan tarkkaan yhdelle ihmiselle.
– Tuolla tavalla kun sen muotoilee, niin totta kai makealta tuntuu. Matka, minkä keväällä kävimme, oli huikea ja unohtumaton lähtien leirityksestä ja päättyen kultajuhliin. Kaikki siinä välissä oli mahtavaa. Sitä on ollut hienoa muistella kesän mittaan, Leijonat kultaan johdattanut maalivahti hehkuttaa SuomiKiekko-sivustolle Lahdessa Alumni All Star 2019 -tapahtumassa.
Lankinen otti MM-finaalissa Kanadaa vastaan yli 40 torjuntaa ja kultavahti löi loppuottelussa NHL-tähti Matt Murrayn. Välierässä jalkoihin jäi Venäjä ja sen Andrei Vasilevski, puolivälierässä lukua otti Ruotsin legendaarinen Henrik Lundqvist.
Mainittakoon vielä sekin, että kahdessa viimeisessä pelissä, eli tärkeimmissä otteluissa, Lankinen päästi yhden ainoan maalin. Luulisi, että vahdin NHL-joukkue Chicago Blackhawks tykkää.
– Minun on vaikea sanoa, mitä ne miettivät. Mutta Chicagosta oli paljon väkeä paikalla. He seurasivat pelejä ja antoivat hyvää palautetta. Totta kai se on näytön paikka, siellä oli maailmanluokan pelaajia vastassa. Katsotaan, mitä se tuo omalle uralle jatkossa.
Kansan idoli
Lankinen, lukeminen, kirjat. Maalivahti on tapaus, jonka jääkiekon ystävät tietävät nyt muunakin kuin maalivahtina. Nöyrä persoona kokee silti olevansa sama ihminen kuin ennenkin.
– En koe, että olisin muuttunut mitenkään. Toki moni ihminen seurasi MM-kisoja ja olen kuullut paljon hyvää palautetta. Pystyimme tuomaan intoa, motivaatiota ja jännitystä kotikatsomoihin. On ollut kivaa huomata, että lätkän avulla pystyy yhdistämään yhden kansakunnan.
– En koe, että olisin muuttunut mitenkään.
– Olen sama äijä, joka pyrkii NHL:ään.
NHL:stä puheen ollen. Varaamaton Lankinen pelasi viime kaudella ensimmäisen kerran rapakon takana, mutta saumaa taalajäillä ei tullut. Vielä.
– Olen innoissani lähdössä haastamaan NHL-paikasta. Chicago on hyvä organisaatio ja siellä on kova kilpailu peliajasta niin kuin joka ikisessä NHL-joukkueessa. Polku NHL:ään ei ole ikinä helppo. Paikka pitää ansaita ja siihen olen valmis.
Maailmanmestarin ei tarvitse muuttaa omaa tekemistään paikkaa taalajäiltä tavoiteltaessa.
– Edelleen tulee jatkaa kovaa työntekoa. Se on kaiken a ja o.
– En tiedä, tarvitseeko mitään tehdä toisin. Edelleen tulee jatkaa kovaa työntekoa. Se on kaiken a ja o. Kun hommat starttaavat siellä, pitää olla valmis laittamaan kaikki peliin – olen ollut tähänkin asti. Luulen, että tämä viimeinen vuosi valmisti minua tähän kauteen. Kesällä on panostettu siihen, että ollaan yhden stepin valmiimpia.
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Connor McDavid pisti NHL-historiaa uusiksi – Wayne Gretzky jäi taakse
- NHL:ssä iso pelaajakauppa – Nashville nappasi entisen superlupauksen
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Ässät teki tärkeän kiinnityksen – entisen NHL-hyökkääjän tulevaisuus selvillä
- Venäjän MM-paluu aiheutti hurjan kritiikkivyöryn – kisaisäntä löi pöytään rajun uhkauksen
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Ilvekseen haluaa kaksi paluumuuttajaa – Raimo Helminen avainasemassa!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
- Urheilucast: Jokerit tavoitteli nimekästä vahvistusta – Tappara iski väliin!
- Sveitsistä hurja tieto – suomalaiselle tähtikaksikolle historialliset sopimustarjoukset!