New Jersey Devilsiin kaupattu KHL-megatähti lataa itselleen kovat odotukset: lupailee todellista tykkikautta!
Palkkakatto-ongelmista NHL:ssä kärsivästä Vegas Golden Knightsista New Jersey Devilsiin kaupattu KHL:n viime kauden pistepörssivoittaja Nikita Gusev aikoo räjäyttää pankin välittömästi taalajäille siirtyessään.
Viime kaudella 62 otteluun 82 tehopinnaa KHL:ssä tykittänyt venäläislaituri ei aio jäädä seinäruusuksi myöskään ison meren takana.
– Tarvitsen ensiksi 5-10 ottelua. Nikita Kutsherov iski 128 pinnaa, joten siinä olisi hyvä tavoite, eikö? Yritän yltää samaan, Gusev lataa itselleen odotuksia venäläiselle Sport-Express-lehdelle antamassaan haastattelussa.
Tavoite lienee alkavalla kaudella täyttä utopiaa, joskin kesän ykkösvaraus Jack Hughesin vierelle päästessään venäläistaituri saattaa tehdä kovaa tulosta jo tulevalla kaudella.
Fansided-sivusto uskoo omassa arviossaan Gusevilla olevan joka tapauksessa potentiaalia noin 65 tehopinnan runkosarjaan. Sivusto kehuu ennen kaikkea miehen laukausta ja toteaa, että onnistuessaan Gusevista voi tulla yksi koko kauden suurimmista ryöstöistä.
LUE MYÖS: Kova riskinotto kannatti! NHL-seuran taannoiset jättisopimukset kääntyivät lottovoitoksi
LUE MYÖS: Kiekkotoimittajalta raju ehdotus: Jesse Puljujärvi vaihdossa toiseen suomalaisfloppiin?
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Colorado Avalanche koki ikävän takaiskun NHL:ssä
- Pudotuspelidraamaa Liigassa! Kaksi joukkuetta kesälomille – ennakkosuosikit välieriin
- Aarne Intonen vaihtaa seuraa
- Suomalaishyökkääjä löysi uuden seuran – edessä jo kymmenes kausi Saksassa!
- Tobias Winberg jättää JYPin – ulkomaat kutsuu!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Tappara: karu takaisku!
- Varaamaton kaksikko kerää hurjaa kiinnostusta NHL:ssä – KHL:n maalipyssyn kintereillä useita seuroja
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!