Pelicansia kahdella kaudella edustanut Jordan Rowley on löytänyt itselleen viimein uuden joukkueen. Kanadalaispuolustaja siirtyy ensi kaudeksi EIHL:ssä pelaavaan Guilford Flamesiin.

Erinomaisesti luisteleva puolustaja pelasi menneellä kaudella 15 ottelua Pelicansissa. Hän merkkautti niissä tehot 1+5=6. Kaudella 2017-18 Rowley puolestaan iski 45 otteluun tehot 2+7=9.

EIHL kuuluu tasoltaan eurooppalaisten sarjojen pohjasakkaan. Vaikka ottajia olisi luullut löytyvän kovatasoisemmistakin liigoista, Rowley on tyytyväinen tuoreeseen sopimukseensa.

– Olen innoissani, että pääsen liittymään Flamesiin. Odotan, että pääsen sinne ja autan joukkuetta menestymään tällä kaudella, Rowley kommentoi seuran tiedotteessa.