Useamman kauden Edmonton Oilersin maalia vartioinut Cam Talbot pelaa alkavalla kaudella seuran rakkaan vihollisen Calgary Flamesin riveissä.

Vielä viime helmikuussa Oilersia edustanut Talbot odottaakin suurella jännityksellä Flamesin ensimmäistä vierailua Edmontonissa.

Albertalaisjoukkueiden kauden ensimmäinen yhteenotto on edessä heti joulun jälkeen, 27.joulukuuta.

– Vähän outoa ettemme kohtaa ennen tuota. Se on aina ollut kuuma kamppailu ja olen ollut mukana siinä jo neljän vuoden ajan. Odotan innolla mahdollisuutta nähdä se nyt toiselta puolelta, Talbot toteaa Sportsnetille.

Vielä vuosi sitten 32-vuotias veskari ei todennäköisesti odottanut tilanteen olevan nykyisen kaltainen.

Talbot pelasi NHL-uransa heikoimman kauden menettäen ykkösvahdin paikkansa Mikko Koskiselle. Oilers kauppasikin kanadalaisen helmikuun siirtorajalla Philadelphia Flyersiin, jossa vastuuta kertyi lopulta vain neljässä ottelussa.

Kesällä vahti joutui tinkimään aiemmasta reilun neljän miljoonan dollarin vuosipalkastaan tehtyään vapaana agenttina Flamesin kanssa yksivuotisen ja 2,75 miljoonan taalan arvoisen kontrahdin.

Talbot kertoo ettei tuntenut uudesta joukkueestaan yhtään pelaajaa entuudestaan ennen Oilers-aikojen joukkuetoverin Milan Lucicin saapumista ryhmään heinäkuun loppupuolella.

Flames-pelurit ovat kuitenkin ottaneet tuoreen maalivahdin lämpimästi vastaan.

– Kyseessä on minulle nollaus ja päättyneen kauden jättäminen taakse. Viime vuoteen asti urani oli edennyt kohtalaisen hyvin ja olin todistanut osaamiseni, joten nyt edessä on vain paluu takaisin vanhalle tasolle, Talbot painottaa.