Vahvistus tuli: Suomalainen suurlupaus teki sopimuksen pohjoisamerikkalaisen joukkueen kanssa

Swift Current Broncos vahvisti nettisivuillaan, että suomalaispakki Kasper Puutio, 17, jättää Oulun Kärppien junioriorganisaation olemalla WHL-joukkueen tuorein hankinta.
Lupaus pelasi päättyneellä kaudella B-nuorten SM-sarjassa 10 ottelua hulppein tehoin 4+8=12. Nuorten Liigassa 31 pelissä syntyi tehot 1+3=4. Tehotilasto jäi peräti 15 astetta plussan puolelle.
Puutiosta tuli kesäkuussa Kanadan juniorisarja CHL:n varaustilaisuudessa vasta kaikkien aikojen toinen koko varaustilaisuuden ensimmäisenä pelaajana huudettu suomalainen.
– Varaus lämmitti mieltä ja siitä sai paljon lisää virtaa omaan tekemiseen. Sarja on juniorijääkiekkoilussa kaikkein merkittävin ja seura on hyvä, pakki sanoi Kalevalle tuolloin.
– Osasin odottaa, että nimi tulee jossain vaiheessa, mutta ykköspaikka yllätti, Puutio lisäksi myönsi lehdelle.
Vaasassa syntynyt pakki täytti kesäkuun alussa vasta 17 vuotta. Nyt edessä on ikään nähden valtava elämänmuutos.
– Kyllä se kovalta kuulostaa 17-vuotiaalle lähteä rapakon taakse ja olla siellä itsekseen. Silti se kuulostaa myös hienolta mahdollisuudelta ja unelmien eteen pitää tehdä uhrauksia.
Puutio varataan NHL:ään ensi kesänä. Silloinkin edessä on siis iso steppi.
– Unelmat on mahdollista saavuttaa, oli varausnumero mikä tahansa tai vaikkei varausta tulisi lainkaan. Loppuviimein merkitystä on vain sillä, miten jaksaa tehdä töitä ja uskoa itseensä.
– Minä olen pienestä pitäen unelmoinut pelaavani NHL:ssä ja suunnitellut olevani vieläpä hyväkin siellä. Varaus on vain pieni pätkä polkua sinne.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MTV Urheilu: Suomalaiset uhkaavat vetäytyä CHL:stä – Liiga-pomo vaatii isoja muutoksia
- NHL saa jäädä – Kanadan MM-hopeavahti solmi KHL-sopimuksen
- Kasperi Kapasen kohtalo selvillä – tässä Oilersin maalivahti Stanley Cupin kohtalonpeliin
- Nimet paperissa – suomalaishyökkääjälle jatkosopimus NHL:ään!
- Siirto julki – Axel Rindellin seura vaihtuu: ”Puolustajatyyppi, jota tarvitsemme”
- Leijonien olympiakisojen otteluohjelma julki
- Lukko kiinnitti kanadalaisen maalitykin – ”Vaarallinen hyökkäyspäässä”
- Toimittaja: Liiga-seuran maalivahtikaksikko lähtökuopissa – uudet seurat etsinnässä
- Toimittaja: HIFK:n tähtipelaaja vaihtaa seuraa – Janne Pesoselta iso paljastus
- Tapparan tähtipelaaja valittiin olympiajoukkueeseen!
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus