NHL-tähtihyökkääjä jätti kaukalot kesken jättisopimuksen – elää nyt unelmaansa: ”Hän on rikas, nuori ja komea”
Hyökkääjä Joffrey Lupul hävisi NHL-kartalta pelattuaan vuonna 2016 Toronto Maple Leafsin väreissä viimeisen ottelunsa NHL:ssä.
Lupulin pitkää ja komeaa uraa varjostivat lukuisat vammat, jotka ovat myös pitäneet hänet viimeisen kolmen kauden ulkona NHL-peleistä. 35-vuotias kanadalainen ei kuitenkaan ole vielä julkisesti myöntänyt, että peliura olisi ohi, vaikka siltä se totisesti jo vaikuttaa.
– Sopimukseni oli siihen aikaan ylimitoitettu, kun verrataan suorituksiini jäällä. Olin paljon loukkaantuneena. Minulla oli aina jotain – selkävamma, ja sen jälkeen nivunen alkoi reistailemaan. En vain saanut pidettyä itseäni terveenä. Menetin itseluottamukseni, mutta en kykyjäni tai taitojani. Mutta ajatuksissani pyöri: ”Pystynkö pelaamaan tämän ottelun loppuun asti? Oloni on aivan p*ska tänään. Onko olemassa mahdollisuus, että rikon selkäni tai jotain” Lupul avaa tuoreessa Spittin’ Chiclets -podcastissa.
– Kun tuo asia pääsee pään sisälle, niin ei voi menestyä. En kuitenkaan kanna kaunaa tästä, NHL:ssä yli 700 ottelua pelannut konkari jatkoi.
Rahasta Lupulilla ei totisesti ole ollut puutetta uran jälkeen, sillä hän allekirjoitti vuonna 2013 jättimäisen 26,25 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen, joka kesti vielä kesään 2018 asti.
Vaikka entisen tähtihyökkääjän pelit loppuivat jo kauteen 2015-16, on hän silti rahastanut muhkeita palkkashekkejä sopimuksen kahdelta viimeiseltä vuodelta.
Värikkään kiekkouransa jälkeen Lupul on laittanut vaihteensa virallisesti vapaalle, eikä huolista ole ollut tietoakaan.
– Kutsukaa sitä vapaudeksi 35-vuotiaana. Lupul on rikas, nuori ja komea. Hän elää unelmaansa, Sportsnetin toimittaja Luke Fox kuvaili kiekkotähden uutta arkea.
Fox kertoi tuoreessa artikkelissaan, että Lupul on löytänyt uudeksi harrastuksekseen lumilautailun sekä tämän lisäksi hän pelaa golfia kahdesti viikossa.
Bisnekset vaikuttavat luistavan myös, sillä hän sijoitti peliuransa jälkeen trendikkääseen viinibaariin, joka sijaitsee New Yorkin ytimessä West Villagessa.
Lupul matkustelee nykyään ympäri maailmaa ja kokee jatkuvasti uusia asoita. Hän sai myös vastikään lentopallossa köniinsä elokuvatähti Leonardo DiCapriolta.
Jääkiekkouran jälkeinen varjopuoli on kuitenkin vielä olemassa, sillä Lupul käy fysioterapeutin luona ja harrastaa paljon joogaa, jotta selkä pysyy kunnossa.
Katkeruutta ei kuitenkaan enää ole, sillä miehen katse on jo tiiviisti uudessa, jääkiekon jälkeisessä elämässä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Patrik Laineesta shokkiuutinen
- Montreal-GM:ltä kova lausunto Patrik Laineesta
- Kiekko-Espoo: raju takaisku!
- Liigan maalipörssin voittaja: tässä uusi seura
- TPS teki pelaajahankinnan – Liiga-mestari sisään pätkäsopimuksella
- JYPiltä jättimäinen sopimusuutinen!
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – ykköskierroksen varaus siirtyy uusiin maisemiin
- Vegas Golden Knights monivuotiseen sopimukseen Carter Hartin kanssa
- Näkökulma: Jokereilta hurmoksellinen paluu Ilmalaan – Liigaan seuralla ei silti ole asiaa
- Lähde: Ruotsalaisseura yrittää napata Kärppien maalipyssyn
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Ei ole totta! HIFK:n uusi hankinta loukkaantui heti
- Yllätyskäänne: Patrik Laine neuvottelee jatkosopimuksesta – luvassa roima palkanalennus
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- Patrik Laine: yllätyskäänne!
- Patrik Laineen vammasta tipahti karu tieto julki
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- Ismo Lehkonen täräytti rajun kommentin Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti pysyy korkki kiinni”
- Liigan kärkiseura iski pöytään ison sopimuksen!