Kovaa uhoa! Liiga-seuran toimitusjohtaja ei säästele sanoissaan kehuessaan ensi kauden joukkuetta: ”Mä väitän, että…”
Lukon toimitusjohtajana jo vuodesta 2007 toiminut Timo Rajala muisteli aikaansa raumalaisjoukkueessa seuran nettisivulla julkaistussa haastattelussa. Eteenpäin on menty jyrkästi reilussa kymmenessä vuodessa.
– Olemme menneet hirveästi eteenpäin. Toki myös organisaation kokokin on kasvanut. Kun aloitin meitä oli toimistossa neljä ja nyt reilu puolet enemmän, Rajala kuvaa kasvuvauhtia.
Yksi merkittävimmistä lähiaikojen muutoksista oli urheilujohtajan palkkaaminen. Rajala ei näe, että urheilujohtaja Kalle Sahlstedtin rekrytointi olisi radikaalisti muuttanut tyypillistä työpäivää, mutta se on vähentänyt huolehdittavien asioiden määrää huomattavasti.
– Nyt meillä on urheilussa ihminen, jolla on kokonaisuus näpeissään. Sahlstedt ei vastaa vain pelaajabudjetista, vaan koko urheilun budjetista. Se pitää sisällään kaikki valmentajat, matkustamiset, varusteet ja niin edelleen. Puhutaan todella isosta rahasta, Rajala painottaa.
Päättyneellä kaudella Liigan puolivälieriin selvinneen Lukon tulevan kauden joukkue on seurapomon mukaan kovaa luokkaa.
– Mä väitän, että meillä on ensi kaudella mun aikani paras tai vähintään toiseksi paras joukkue. Näyttää erittäin hyvältä, Rajala päättää jääden pohtimaan kauden 2010-2011 pronssimitalijoukkueen ja tulevan kauden ryhmän paremmuutta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari selvillä!
- Colorado Avalanche koki ikävän takaiskun NHL:ssä
- Pudotuspelidraamaa Liigassa! Kaksi joukkuetta kesälomille – ennakkosuosikit välieriin
- Aarne Intonen vaihtaa seuraa
- Suomalaishyökkääjä löysi uuden seuran – edessä jo kymmenes kausi Saksassa!
- Tobias Winberg jättää JYPin – ulkomaat kutsuu!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Tappara: karu takaisku!
- Varaamaton kaksikko kerää hurjaa kiinnostusta NHL:ssä – KHL:n maalipyssyn kintereillä useita seuroja
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!