Kiinnostuneita riittää – kiekkoraamatulta painava kehu NHL:ssä parjatun suomalaistähden suuntaan: ”Tekee vaikka nukkuessaan 40 pinnaa”

Nuorten kultaleijona Rasmus Ristolainen on yksi NHL:n kuumimpia suomalaisnimiä tällä hetkellä. Siirtohuhut ja -spekulaatiot eivät ota laantuakseen Buffalo Sabresin pakin ympärillä.
Sabresin alakertaa leimaa mielenkiintoinen fakta. Joukkueen alakerrassa on nimittäin useampi oikealta ampuva pakki, sillä Ristolaisen lisäksi oikea käsi alhaalla pelaavat tuore hankinta Henri Jokiharju sekä Zach Bogosian, Colin Miller, Brandon Montour ja Casey Nelson.
Tämä voisi olla yksi syy, miksei Ristolaisella välttämättä olisi tarvetta Sabresissa. Tai toki hän on joukkueen kärkipakkeja, mutta huhut eivät tämän faktan seurauksena ole ainakaan laantumaan päin.
The Hockey News arvioikin, että nyt Sabresilla olisi hyvä aika kaupata suomalainen. Aviisi muistutti siitä, että vaikka Ristolaisella on ollut vaikeaa, pitää realiteetit ottaa huomioon.
– Hän tekee vaikka nukkuessaan 40 pinnaa 24-vuotiaana. Hänellä on loistava ulottuvuus ja hän ampuu rightilta.
Ristolainen on pelannut Buffalon alakerrassa 424 runkosarjan ottelua tehoin 36+158=194. Tehotilasto on järkyttävä -143. Pudotuspelejä vyölle ei ole kertynyt.
Suomalainen kiinnostaa muualla ja aviisi nosti esille kolme mahdollisesti suomalaisen palveluksista kiinnostunutta seuraa.
– Edmonton Oilers, Winnipeg Jets ja Tampa Bay Lightning nousevat ensimmäisenä mieleen.
Lähde perusteli näkemyksiään passelisti.
– Edmonton voisi luopua Ryan Nugent-Hopkinsista, joka tienaa vain muutamia satoja dollareita enemmän kuin Ristolainen. Winnipeg tarvitsee pakistoonsa kärkiosaamista Jacob Trouban lähdettyä. Heillä ei ole varaa luopua Bryan Littlestä, mutta he voisivat antaa kaupassa Jack Roslovicin? Myös Nikolaj Ehlersissä voisi olla hyvin kauppa-arvoa.
Tampasta kirjoitettiin seuraavaa:
– He eivät ole kovin innoissaan olleet kauppaamassa Tyler Johnsonia. Mutta jos miettii rahaa ja pelipaikkoja, hän olisi täydellinen lisä Buffaloon.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- IL: Latvian MM-pronssijoukkueesta tehty rikosilmoitus Suomessa!
- TPS:stä ja Ilveksestä tuttu suomalaisjärkäle vapaille markkinoille – takana pisterikas kausi!
- Lähde: Jarmo Kekäläinen vetämässä todellisen ässän hihastaan – jymyhankinta vireillä!
- Komea ura jatkuu! Tässä on Juhamatti Aaltosen ensi kauden työpaikka
- Latvian mitalijuhlissa huvittava yksityiskohta! Lähettivät Yhdysvalloille kauniin kuitin
- Paljastus: Teuvo Teräväinen oltiin lähellä kaupata toiseen NHL-seuraan
- Hirmunimiä tulossa! IS: Jokerit tehnyt neljä huimaa värväystä Mestikseen
- Vuoden 2024 MM-kisojen alustavat lohkojaot selvillä! Leijonat suuren haasteen edessä
- Latvia sekosi täysin MM-menestyksestä – maahan julistettiin kansallinen vapaapäivä!
- Tässä ovat MM-turnauksen palkitut pelaajat
- NHL-toimittaja: Jesse Puljujärvelle käymässä kova kohtalo
- HIFK-pomo Tobias Salmelainen ylistää Leijonien NHL-tähteä: ”Paras pelaaja, jonka oon nähnyt”
- Latvian valmentaja Petteri Nummelin laukoi C Morella: ”Toivottavasti eivät s**tana vihellä enää peliäkään”
- Vuoden 2024 MM-kisojen alustavat lohkojaot selvillä! Leijonat suuren haasteen edessä
- Kaksinkertainen SM-kultapuolustaja Aleksi Elorinne palaa Liigaan – uusi seura selvillä!
- Hirmunimiä tulossa! IS: Jokerit tehnyt neljä huimaa värväystä Mestikseen
- Kaksinkertainen SM-kultapuolustaja vapaille markkinoille – edessä paluu Liigaan?
- Lasse Kukkonen suivaantui C Moren studiossa Kanadan MM-kapteenin tempauksesta: ”Kuin vanhojen autojen kauppias”
- Paljastus: Teuvo Teräväinen oltiin lähellä kaupata toiseen NHL-seuraan
- Komea ura jatkuu! Tässä on Juhamatti Aaltosen ensi kauden työpaikka