Sinetti tuli: Maailmanmestari vahvistaa liigajoukkuetta, myös kovia tehoja latonut pakki takalinjoille

Liigan runkosarjassa viime kaudella kolmanneksi sijoittunut, mutta jo puolivälierissä pudonnut Lahden Pelicans tiedotti nettisivuillaan uusista pelaajahankinnoista. Pakki Topi Jaakolaa, 35, huhuttiin mastokaupunkiin jo maanantaina, mutta tiistaina selväksi kävi se, että Lahteen siirtyy myös kanadalais-yhdysvaltalainen Matteo Pietroniro, 20.
Jaakolan sopimus on yksivuotinen, ja pelaaja on nelinkertainen Suomen mestari sekä vuoden 2011 maailmanmestari.
– Liityn joukkueeseen todella hyvillä mielin. Olen kuullut paljon hyvää Pelicansin organisaatiosta. Täällä ymmärretään hyvän ilmapiirin merkitys ja itseäni inspiroi myös lätkävalmennuksen lisäksi se, että pääsen tekemään töitä sellaisten herrojen kuin Harri Hakkarainen ja Tommi Pärmäkoski kanssa, Jaakola kertoi.
– Harrin kanssa olemme harjoitelleet koko kevään ja hän oli myös isossa roolissa siinä, miten tänne päädyin.
Pietroniro saapuu Lahteen Yhdysvaltain juniorijääkiekon pääsarjasta, missä hän toimi viime kaudella Chicago Steelin kapteenina.
Pakki oli sarjan neljänneksi tehokkain puolustaja keräten 62 ottelussa tehot 18+31=49. Pudotuspeleissä hän oli koko sarjan pistepörssin kymmenes tehtaillen 11 ottelussa tehot 1+8=9. Pietroniron sopimus on yksivuotinen ja sisältää lisäksi option kaudesta 2020-21.
– Pietroniro pystyy tekemään tulosta hyökkäyspäässä, mutta osaa olla myös erittäin inhottava pelaaja puolustuspäässä. Pelaaja, josta omat tykkäävät, mutta vastustajat vihaavat. Mies odottaa innolla pääsyä Lahteen kehittymään jääkiekkoilijana ja ottamaan seuraava steppiä urallaan, urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen sanoi.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- The Athletic: Carolina valmis jysäyttämään suomalaiskaupan – tässä kohde?
- San Josen miinusmasiina kiinnostaa siirtomarkkinoilla: ”Monet seurat tulevat tarkistamaan hintalapun”
- Oho! NHL:n palkkakattoon odotetaan dramaattista muutosta ensi kaudelle
- NHL:n venäläistähden haastattelu meni pipariksi – kuka päästi kuuluvan pierun?
- Patrick Kane debytoi Detroit-paidassa – tässä ketjussa supertähti nähdään
- Jukka Jalonen jättää Leijonat – näin huippuluotsi kommentoi ensi kauden kuvioitaan
- 12 miljoonan dollarin sopimus kouraan! NHL-tähtihyökkääjä solmi rahakkaan jatkodiilin
- Neljässä vuodessa alasarjoista Leijoniin – Jukka Jalonen hehkuttaa ensikertalaista: ”Erittäin positiivinen yllätys”
- Jukka Jalonen järkyttyi Sanni Hakalan halvaantumisesta – ”Vähän pelottaa oman lapsen puolesta”
- NHL-toimittaja väittää: Dallas siirtohuhuissa pyörivän tehopuolustajan kintereillä – Miro Heiskanen saamassa viimein apuja?
- Potkut tulossa? Liigassa loistanut maalivahti kohun keskellä – epäillään rattijuopumuksesta
- HIFK täräytti pelaajahankinnan tiskiin – kaappasi toisen seuran tähtipuolustajan
- Sydäntäsärkevä päivitys: Sanni Hakala joutuu lopettamaan uransa – halvaantui rinnasta alaspäin
- NHL:ssä jysähti iso vaihtokauppa!
- Lähde: Corey Perrylle löytymässä uusi seura NHL:stä!
- Paljastus: Patrick Kane hylkäsi toisen seuran monivuotisen NHL-sopimuksen
- Lähde: Ilja Kovaltshuk jatkaa uraansa kahden vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Columbuksessa kuohuu jälleen – tähtipelaajat ottivat yhteen
- Lauri Marjamäen rehellinen arvio MTV:lle: tästä syystä Nick Ritchie ei kelvannut NHL-seuroille
- Kultaleijona Sami Vatasen ensi kauden seura selvillä – ”Yksi parhaista puolustajista Euroopassa”