Vahvistus tuli: Pudotuspelien taisteluparista joukkuekaverit – toinenkin Liigan suomalaispelaaja NHL:ään!
Kuva: Juha Tamminen
NHL:n dynastiajoukkueisiin 2010-luvulla kuulunut Pittsburgh Penguins tiedotti Suomen aikaa perjantaiyönä nettisivuillaan, että se on tehnyt kolmen vuoden tulokassopimuksen tuoreen Suomen mestari Niclas Almarin, 20, (kuvassa vas.) kanssa.
Huhu on ollut ilmoilla jo tovin.
Vara-GM Bill Guerin kertoi, minkälainen Almarin kehityskäyrä on hänen mielestään ollut.
– Hän on kehittynyt juuri niin kuin haluamme siitä alkaen, kun varasimme hänet.
Jo toissa kaudella AHL:ssä Wilkes-Barre/Scranton Penguinsin paidassa muutamia otteluita pelannut Almari otti viime kaudella ison askeleen eteenpäin. Talvella 2017-18 Almari edusti peräti viittä eri seurajoukkuetta, ja esimerkiksi pudotuspeleissä pelejä kertyi vyölle kahdessa eri poppoossa.
– Hän on mennyt vuosittain eteenpäin. Almari oli toissijaisessa roolissa ennen kuin hän pääsi nauttimaan suurista minuuteista HPK:n Suomen mestarijoukkueesssa.
– Nyt tuntuu, että hän on valmis tulemaan Pohjois-Amerikkaan ja auttamaan (meitä).
Pens varasi suomalaispakin juhannuksena 2016 viidennellä kierroksella ja numerolla 151.
Almari teki runkosarjan 42 ottelussa tehot 1+4=5, 18 pudotuspeliottelussa pisteitä ei kertynyt.
Pakki ja toinen tuore Penguins-pelaaja Oula Palve olivat vielä vajaat pari kuukautta sitten vastakkain Liigan pudotuspeleissä. Nyt he ovat kuitenkin samassa organisaatiossa entisen TPS-tähden siirryttyä myös rapakon taakse.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viikon pommi NHL:ssä – Juuse Saros paljasti IS:lle kulissien hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!