Ikäviä uutisia! Pudotuspelipaikasta taisteleva liigajoukkue ongelmissa – ”Ei ole ensimmäinen kerta”
Kuva: Juha Tamminen
Pudotuspelipaikasta tiukasti taisteleva Vaasan Sport joutuu lähtemään seuraavaan otteluun haastavista lähtökohdista.
Vaasalaisjoukkue isännöi keskiviikkoiltana HIFK:ta vajaamiehisenä, sillä kokoonpanosta puuttuu kovia nimiä sairastumisten, loukkaantumisten ja pelikieltojen vuoksi. Sivussa ovat tällä tietoa muun muassa Roope Talaja, Aleksi Ainali, Jyri Niemi sekä Brody Sutter.
– Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun olemme tiukassa paikassa tämän kauden aikana. Kaikki pelaajat tietävät mistä pelataan, joten motivaatiotaso ja taistelutahto on varmasti tapissa. A-juniorimme ovat myös aikaisemmin hypänneet ennakkoluulottomasti liigajoukkueen kokoonpanoon, joten hekin tuovat lisää energiaa kentälle, toteaa Sportin päävalmentaja Ari-Pekka Pajuluoma seuran verkkosivuilla.
– Runkosarjassa on kahdeksan ottelua jäljellä. Nyt laitetaan All-In, taistellaan ja 14.3. katsotaan, mihin se on riittänyt, päättää Pajuluoma.
Sportilla on yhä loistavat mahdollisuudet pudotuspeleihin. Joukkue on tällä hetkellä sijalla 11, eikä kymmenentenä majaileva JYP ole kuin kahden pisteen etumatkalla. Toisaalta jyväskyläläisillä on kaksi ottelua vähemmän pelattuna.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura