Edmonton Oilersille kauden isoin nöyryytys? Kannattajat raivostuivat ja heittivät fanipaitansa jäälle
Edmonton Oilers oli omien puheidensa mukaan palaamassa täksi kaudeksi pudotuspeleihin. Niiden puheiden jälkeen potkut ovat saaneet seuran päävalmentaja sekä general manager. Viimeinen pudotuspelipaikka olisi vain kolmen sarjapisteen päässä Colorado Avalanchen sulamisen johdosta, mutta Edmonton ei tästä huolimatta saa itseään kasaan.
Viime yön ottelussa Oilers johti niin ikään häntäpäähän kuuluvaa Chicago Blackhawksia lukemin 2-1 ennen kolmatta erää. Joukkue hukkasi johtonsa nopeasti, kun vastustaja paukutti neljä maalia reilussa kuudessa ja puolessa minuutissa. Toisen ja kolmannen maalin välissä kului aikaa ainoastaan 32 sekuntia.
Edmonton otti Cam Talbotin pois maalista kolmannen peräkkäisen takaiskun jälkeen, mutta Mikko Koskinen ei pärjännyt sen paremmin. Hän päästi reilussa puolessa erässä kiekon kahdesti selkänsä taakse.
Oilers-fanit buuasivat armotta omilleen löysästä esityksestä. Ei kulunut kauaakaan, kun myös kannattajien fanipaitoja alkoi lennellä jäälle.
Edmonton hävisi ottelun lopulta lukemin 6-2.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa