Eeli Tolvanen saa nimikkokadun Suomeen.

Vihdin kunta kertoi tiistaina tiedotteessaan, että kunnanhallitus on halunnut muistaa menestynyttä oman kylän poikaansa nimeämällä yhden kadun hänen mukaansa.

– Vihdissä maailmanmestareiden muistamisesta vastaa kunnanhallitus, ja on ilo nähdä, että uudistamme strategian pohjalta myös linjaamme menestyjien muistamisessa, Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola kertoo tiedotteessa.

Tolvanen on noussut huikean viime kauden jälkeen yhdeksi puhutuimmista suomalaisista jääkiekkoilijoista. Hän on jo alle 18- sekä alle 20-vuotiaiden maailmanmestari.