Nuorille Leijonille maailmanmestaruuden Kanadassa ratkaissut Kaapo Kakko nousi otsikoihin maagisten peliotteidensa lisäksi myös hieman, jos ei ihan negatiivisemmassa, niin ainakin ”epäkohtaisemmassa” asiassa.

TPS-hyökkääjää on kaavailtu ensi juhannuksena järjestettävässä draftissa jopa ykkösnimeksi. Kakon sanalla sanoen surkea kielitaito voi kuitenkin valitettavasti olla kantona kaskessa.

– Ykkösvarausta käytetään heti paljon mediarumbaan. Tuleeko olemaan ykkönen vajaalla kielitaidolla, KalPan päävalmentaja Sami Kapanen heittää Yle Urheilun mukaan – lue alkuperäinen juttu linkin takaa.

Asia ei ole niin yksioikoinen kuin esimerkiksi englannin osaaminen lukiossa, jossa se on yksinkertaisesti läpäistävä, mikäli valkolakin haluaa päähänsä. NHL:ssä vastaavasti tuo ei estä pelaamista, mutta.

– Kielitaidon ei pitäisi olla ratkaiseva tekijä, mutta organisaatiot miettivät asioita laajalta pohjalta. Marginaalit ovat näissä varausvalinnoissa pieniä, Kapanen arvelee.

Lähimenneisyydessä on tosin ennenkin nähty suomalaislupausten painivan kielten kanssa. Esimerkiksi Edmonton Oilersin Jesse Puljujärvellä oli joskus vaikeaa. Nuo ongelmat englannin kielen heijastuivat Kapasen mukaan ihan kaukaloon asti.

– Siinä oli vaikeudet päästä kiinni pelitapoihin ja asioihin kiinni, koska kaikki arki on englannin kielellä. Jos kielen puhumisessa on haasteita, niin se haaste siirtyy myös kaukalon puolelle, Kapanen järkeilee.

Oppipa Kakko englantia ennen ensi juhannuksen varaustilaisuutta tai myöhemmin, oli hänen näyttönsä MM-jäillä jäätävän kovat. Tuore maailmanmestari otti tietysti finaalissa maukkaan niskalenkin toisesta draftin ykkösnimeksi kaavaillusta pelaajasta, eli Yhdysvaltain Jack Hughesista.

Kakko itse asiassa kurmotti myös viime keväänä kollegaansa, kun samat maat kohtasivat Pikkuleijonien juhliin päättyneessä alle 18-vuotiaiden MM-finaalissa.

Vaikka TPS-taiturin pisteet (2+3=5) jäivät ehkä odotettua pienemmiksi, teki hän turnauksen toisen ja viimeisen maalin niin tärkeään paikkaan, kun sen vain voi tehdä. Sillä Suomi sai pojan saunaan.