Näkökulma: Kultaa sataa! Tämä Nuorten Leijonien ällistyttävä tilasto ei ole enää sattumaa

Ei se voi olla enää sattumaa, että Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue on voittanut 2010-luvulla maailmanmestaruuden yksi toisen perään uskomattomien draamojen päätteeksi. Nuorilla Leijonilla on vuodesta toiseen älytön taito kääntää kuolemanpelit, tai no tässä tapauksessa etenkin finaalit, edukseen.

2014. Ruotsi kaatuu jatkoerässä Rasmus Ristolaisen maalilla. Tuomarit yrittävät tehdä kaiken mahdollisen, jotta Nuoret Leijonat ei juhlisi.

2016. Venäjä kaatuu jatkoerässä Kasperi Kapasen maalilla. Itänaapuri nousee lopussa tasoihin kaamealla pomppukiekolla ennen ylitöitä.

2019. USA kaatuu Kaapo Kakon reilu minuutti ennen loppua tulleella maalilla. Suomesta oli aistittavissa etenkin päätöserässä itsevarma ja vahva ote.

Näiden väliin on toki mahtunut kaksi puolivälierätappiota ja yksi karsintasarjaan ajautuminenkin, mutta miettikää nyt. Vuodesta 2014 lähtien kolme maailmanmestaruutta ja kolme heikkoa sijaa. Se on käsittämättömän kova rekordi, eikä siihen ei ole mikään muu joukkue pystynyt tässä ajassa.

Vaikeudet kasvattivat – kuten pitääkin

Mestaruudet viestivät todella positiivisia asioita ajatellessa suomalaisen kiekon tulevaisuutta. Luonnollisesti.

Kolme eri maailmanluokan finaalivastustajaa ja jokaista pataan. Viiden vuoden ajan kolme eri lupaavaa suomalaisjoukkuetta, joiden pelaajista suurin osa on noussut tai nousee isompiin parrasvaloihin rahakkaissa kaukaloissa. Ja mikä pelillisiä seikkoja tuijottamalla on hienointa, tuli nyt mestaruus myös pienessä kaukalossa.

Mutta ennen kaikkea esille nousee se, että suomalainen jääkiekko on näyttänyt käsittämättömällä tavalla sen, miten nuorten pää kestää kirkkaimmasta pelattaessa kerta toisen jälkeen. Ruotsi, Venäjä ja USA ovat lähes kovimpia mahdollisia mittareita, mitä jääkiekko voi tarjota.

Ikäluokan finaaleissa pikkumustan kriittisimmällä mahdollisella hetkellä yksi toisen kertaan sisään latovasta Suomesta oli nähtävissä sunnuntainakin, kuten jo todettua, itsevarma ja vahva ote erityisesti kolmannessa erässä.

Sitä otetta ei alkupeleissä ollut havaittavissa. Kun pudotuspelit alkoivat, heräsivät Rasmus Kupari, Aleksi Heponiemi ja kumppanit ällistyttävät tavalla – siis kovimmassa mahdollisessa paikassa.

Jotain suomalaisen kiekon tilanteesta kertoo sekin, että esimerkiksi ”kärjen” takana Oskari Laaksonen, Otto Latvala, Toni Utunen, Santeri Virtanen ja muut hoitivat tonttinsa erinomaisesti. Suomesta tulee – edelleen – monta erilaista timanttia moneen eri rooliin!

Junnut ovat tuoneet Suomeen kultamitalien myötä voittavan kulttuurin ja kasvaneet siihen itsekin. Voisi kuvitella, että kaksi aiempaa mestaruutta loi uskoa tähän loppuotteluun, vaikka toki rosteri on muuttunut vuosien saatossa. Jos Suomessa ei joskus olla oltu aivan varmoja siitä, miten pelejä voitetaan, niin nyt taatusti ollaan.

Varhain loppiaisena pelatun finaalin itsevarmuus ja vahvuus olivat todennäköisesti peräisin kisojen aiemmista vaikeuksista, kun esimerkiksi Ruotsi ja USA kurmottivat alkusarjassa. Nuoret Leijonat otti sisukkaasti opikseen, uskoivat omaan tapaansa eikä peli näyttänyt muuttuvan missään vaiheessa edes USA:n kiriessä.

Miettikää, mitä esille nostetut seikat tarkoittavat tulevaisuutta silmällä pitäen!

Niinhän se menee, että yleensä nimenomaan vastoinkäymiset kasvattavat elämässä eniten. Jussi Ahokaskin sen todisti viime vuoden katastrofin jälkeen.

Lue lisää kisajuttuja alla olevan linkin takaa!