Täh? Suomalaistähdestä täydellinen floppi KHL:ssä – kommentoi IS:lle: ”Pitää olla varautunut lähes kaikkeen”
Viime keväänä Suomen mestaruutta juhlinut ja Liigassa yhteensä 71 ottelussa tehot 21+45=66 tehneen Julius Junttilan osalta kuluva kausi ei ole mennyt aivan nappiin. Leijonien vakiokasvo aloitti sesongin KHL-joukkue Sibir Novosibirskissä, mutta nyt hän edustaa SHL:n Växjöä.
Kolminkertainen Suomen mestari pelasi Sibirissä vain viisi peliä jääden niissä kiikaritehoille.
Junttilan Ilta-Sanomille antamat kommentit osoittavat sen, että kauden alku oli monellakin eri tavalla vaikea.
- Olin muutaman viikon juuri ennen kauden alkua sivussa pienen olkapäävamman takia. Kausi alkoi neljän pelin vieraskiertueella ja hävisimme ne kaikki. Sitten tuli yksi hävitty kotipeli – minun osalta se oli siinä, SHL:ssä nyt 22 ottelussa tehot 5+6=11 iskenyt suomalaistähti valottaa aviisille.
Viime kausina maamme eliittiin murtautunu hyökkääjä osaa kääntää todella tylyn kohtelun yllättäen huuromiksi.
- Alkuun olin pettynyt, mutta tuonne kun lähtee, niin pitää olla varautunut lähes kaikkeen. Ihan hyvin sen sitten pystyin käsittelemään. Pian koko tapaus nauratti, eihän siinä juuri näyttöpaikkaa annettu.
Pelaaja oli potkuista huolimatta ilmeisen haluttu Sibiriin.
- Valmentaja Vladimir Jursinov junior kai alun perin halusi minut sinne, mutta seurajohto ei. Sittenhän myös Jursinov sai potkut pian minun lähtöni jälkeen.
Sibirin osalta kausi on mennyt pahasti vihkoon, sillä joukkue keikkuu KHL:n itäisessä konferenssissa 11:ntenä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ässät vahvistuu – haaviin tuttu hyökkääjä: ”Kokenut ja luotettava sentteri”
- Dylan Larkin sai pakit kahdelta NHL-jätiltä – enää yksi seura kintereillä!
- Suomalaispakille hurjaa hehkutusta Ruotsissa: ”Yksi sarjan parhaista hankinnoista”
- ESS: Nashville Predatorsilta huonoja uutisia Liiga-seuralle
- Teemu Selänne muuttuneesta imagostaan: ”Kaikkia ei voi miellyttää”
- Floridalle kammottavia uutisia: tähtihyökkääjä leikkaukseen
- Jokereiden hurja vire sai jatkoa! Nyt SaiPa sai selkäsaunan
- NHL-toimittajalta karu paljastus ruotsalaistähden markkina-arvosta
- Teemu Selänne innostui suomalaisille tuntemattomasta urheilulajista – oman seuran omistaminenkin kiinnostaa
- Tältä suomalaiselta NHL-tähdeltä odotetaan isoa ryhtiliikettä – sivustolta suora arvio: ”Ei riittävän hyvä”
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- IS: Kari Jalonen tyrmistyi Liigan käytännöistä: ”Ei missään muualla ole tällaista”
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Tässä Kärppien uusittu kapteenisto – tähtihyökkääjälle C rintaan!
- Pohjois-Amerikasta tipahti herkullinen spekulaatio Patrik Laineesta