Loistavaa! NHL-joukkue kutsui debyyttiä hamuavan suomalaisen ylös – meneekö uhkaava putki samalla poikki?
NHL:ssä pahassa tappioputkessa rypevä Carolina Hurricanes tiedotti äskettäin mm. Twitter-tilillään, että se on nostanut nuorten maailmanmestari Saku Mäenalasen AHL:stä ylös. Kolminkertainen Suomen mestari ei ole vielä taalajäillä pelannut.
Nashville Predatorsin kesän 2013 viidennen kierroksen varaus (#125) on viilettänyt kuluvalla debyyttikaudellaan AHL:ssä 23 ottelussa. Charlotte Checkersin sotisovassa on kertynyt oikein kelvolliset pinnat 4+7=11.
Mäenalanen esiintyi viime kaudella Kärpissä niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissäkin tehokkaasti – 59 runkosarjan ottelussa tehot 17+29=46 ja 18 pudotuspelimittelössä pinnat 5+5=10.
Tornion lahja maailmalle saalisti MM-kisojen kahdeksassa kamppailussa pisteet 2+1=3.
Niin laiturin kuin sentterinkin paikalla viihtyvälle Mäenalaselle voisi olla tarjolla isoakin roolia. Canes nimittäin viestitti taannoin myös, että sentteri Jordan Staal on sivussa aivotärähdyksen vuoksi.
Carolina rypee kolmen ottelun tappioputkessa, ja tuona aikana se on onnistunut latomaan kumilätkän vastustajien maaleihin vain kahdesti. Suomalaisen kannalta olisi tietysti nättiä, jos todennäköinen debytantti kääntäisi kelkan lauantaiaamun Anaheim Ducks -pelissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!
