Joko kriisijoukkue Ässien kelkka kääntyy Liigassa? Tuore hankinta näkee valoa: ”Tuntuu todella hyvältä”
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa vain kaksi ottelua voittanut Ässät vahvistui maanantaina, kun se sai rosteriinsa kaivatun paluumuuttajan. MM-hopeaa ja Suomen mestaruutta urallaan juhlinut Jyri Marttinen vahvistaa sarjajumbon takalinjoja heti tällä viikolla.
Tuore paperi pitää kovaotteisen ja pisteiden teon taitavan pakin Porissa seuraavat puolitoista vuotta.
– Tuntuu todella hyvältä palata takaisin Poriin. On aika avata uusi sivu tutusta kirjasta, Marttinen vannotti Ässien kotisivuilla.
Ässät on ollut alkukaudella jopa poikkeuksellisen kova heittopussi Liigassa. Se ei ole voittanut vielä kertaakaan varsinaisella peliajalla, ja yhteensä voittoja on kertynyt surkeat kaksi.
Porilaiset ovat ottaneet yhdeksässä pelissä kuokkaan keskimäärin kahdella osumalla maalieron ollessa 17-34.
– Tuon joukkueeseen kokemusta ja asennetta. En tiedä ulkopuolisena, miksi viimeiset ottelut ovat päättyneet tappioihin, mutta nyt kääritään hihat yhdessä ja aletaan voittamaan pelejä, Marttinen lupasi.
Patapaidat avaa uuden viikkonsa keskiviikkona Pelicansia vastaan. Tuo ottelu saattaa olla paluun Poriin tehneelle Marttiselle tunteikas: Hänen liigamitaleistaan toinen, eli hopea, tuli keväällä 2012 lahtelaislaumassa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio