Pieleen meni! Jokereistakin tuttu puolustaja yritti herätellä joukkuettaan tappelemalla CHL:ssä, ruotsalaisvalmentajalta tyly tuomio – ”Me emme ole nyt Kanadassa”
Frölundan eilinen CHL-kotiottelu itävaltalaista Vienna Capitalsia vastaan oli menossa pahasti mönkään ja tilanteen ollessa vierailijoille 0-3, päätti ruotsalaisseuraan täksi kaudeksi siirtynyt kanadalaispuolustaja Chay Genoway herätellä joukkuettaan.
Genoway haastoi Capitalsin Peter Schneiderin tappeluun aivan toisen erän lopussa ja molempien ottelu päättyi suihkukomennukseen.
Tilanne ei miellyttänyt Frölundan päävalmentajaa Roger Rönnbergiä alkuunkaan.
– Pitää ymmärtää miten jääkiekko toimii Ruotsissa, me emme ole nyt Kanadassa, Rönnberg totesi Expressenille ja jatkoi:
– Me haluamme Chayn pysyvän kaukalossa. Tuollainen ei tuo meille mitään lisäarvoa. Hän on kanadalainen ja kasvatettu toisenlaisilla arvoilla. Ehkä hän ajatteli nousseensa esiin joukkueen puolesta, mutta me tarvisemme hänet jäällä johtamaan ylivoimapeliämme ja kaikkea muutakin.
Genowayn tempaus ei auttanut ruotsalaisia, vaan ottelu päättyi lopulta Capitalsin 1-4-vierasvoittoon.
Kanadalainen muistetaan myös Suomessa, sillä hän pelasi kauden 2016-2017 Jokereissa tehden 52 ottelussa tehot 7+18=25, joten pelaaminen kaukalossakin sujuu.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura