Kehityskäyrä taantunut? Suomalaislupaus kommentoi väitteitä: ”Tämä ei ole mikään juoksukilpailu NHL:ään”
Puolustaja Olli Juolevilla on edessään jännittävä syksy.
Nuori suomalaispuolustaja pelasi vielä viime kaudella Liigassa TPS:n takalinjoilla, mutta tulevaksi kaudeksi hän pyrkii murtautumaan NHL:ään. Vancouver Canucks -lupaus kertoo kuitenkin, ettei hänellä ole maailman kovimpaan kiekkosarjaan mikään kiire.
Juolevi kumoaa myös kypsästi väitteet siitä, että hänen kehityskäyränsä olisi taantunut.
– En tiedä siitä. Tämä on maraton eikä mikään lyhyt juoksukilpailu NHL:ään, Juolevi miettii NHL.comin haastattelussa.
– Kyse on siitä, kuka pelaa parhaimman ja pisimmän uran NHL:ssä. Olen innoissani, että saan aloittaa uraani täällä ja tehdä parhaani.
Tulevalla kaudella 20-vuotias Juolevi viilettää todennäköisesti AHL:ssä Utica Cometsissa. Farmijoukkueen päävalmentaja Trent Cull onkin pitänyt näkemästään, eikä hän näe suomalaisen kehityksessä taantumisen merkkejä, vaan päinvastoin.
– Kun vertaan viimevuotiseen, niin Olli on mennyt eteenpäin sekä jäällä että sen ulkopuolella. Näyttää siltä, että hän on tehnyt asioita oikein. Hänen pelaamisensa on nyt itsevarmempaa. Hän käyttää tilan mainiosti ja pelaa myös mailallaan hyvin. Olli on petrannut viime vuodesta, ja sehän on hieno juttu, Cull totesi.
- Olli Jokinen vaikeni – Liiga-konkari paljastaa podcastissa, mitä HIFK:ssa tapahtui
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!