Ilves teki mielenkiintoisen hankinnan Pohjois-Amerikasta – sai Liiga-sopimuksen!
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Ilves on solminut yksivuotisen Liiga-sopimuksen koeajalla olleen puolustajan Jerry Laakson kanssa.
25-vuotias Laakso saapui Ilveksen harjoitusvahvuuteen viime toukokuussa ja ansaitsi näytöillään paikan Liiga-rosterista.
Ilveksen juniorimyllyssä oppinsa saanut tamperelainen pelasi viime kaudella Yhdysvalloissa kolmanneksi korkeinta sarjatasoa pelaavan UMass-Dartmouthin yliopiston riveissä. 180-senttinen puolustaja teki 28 ottelussa kovat tehot 7+27=34.
Laakso pelasi myös kolme ottelua ECHL:ssä tehoin 0+2.
Ilveksen tiedote:
Ilves-kasvatti pelasi viimeksi Suomessa kaudella 2013-14, jolloin hän teki Ilveksen A-nuorissa 47 ottelussa tehopisteet 7+39=46. Neljä edellistä kautta Laakso pelasi Yhdysvalloissa NCAA III -yliopistosarjassa UMass-Dartmouthin riveissä. Viime kaudella puolustaja toimi joukkueensa kapteenina ja iski 28 ottelussa tehot 7+27=34. Ensimmäiseen liigakauteensa valmistautuva Laakso esiintyi Ilveksen jokaisessa seitsemässä harjoitusottelussa ja merkkautti niissä pisteet 1+2=3. Maalinsa puolustaja laukoi Decens Tampere Cupin ottelussa Tapparaa vastaan. – Kesä meni hyvin, ja joukkue tuntuu olevan hyvässä iskussa nyt, kun kausi alkaa. Joukkue on nuori ja nälkäinen – lähdemme voittamaan jokaista peliä. Henkilökohtaisesti pyrin pelaamaan ehjän kauden ja roolissa kuin roolissa auttamaan joukkuetta voittamaan, Laakso kommentoi liigakauden alla.
LUE MYÖS:
- Aleksander Barkov latasi suorat sanat Patrik Laineen tilanteesta – sitten tuli yllättävä paljastus
- NHL-legenda Barry Melrose on kuollut
- Jokerifaneilta kovaa hiillostusta – nyt puhuu Tomek Valtonen
- Jokereiden tappioputki venyy! Lukollakin tuskanhiki valuu jo niskassa
- NHL:ssä uutispommi! Anaheim ostamassa tähtensä sopimuksen ulos
- Tapparalle valtava menetys
- Paluu vanhaan seuraan? Patrik Laineelle nousi yllättävä vaihtoehto
- Nyt selvisi NHL:n tv-lähetysten suuri kysymys
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- IS: Nyt tuli uusi tieto Patrik Bartosakista – tähtivahdilta yllättävä ulostulo
- Urheilucast: Jokereille riitti – nyt valmistellaan radikaalia ratkaisua
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- Jesse Joensuu näki tarpeeksi – tyrmäsi Jokereiden tähtihankinnan MTV:llä: ”Ei todellakaan ole”
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Tapparalle valtava menetys
- Kärpät jysäytti ison uutisen: ”Ei olisi ikinä uskonut”
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle
- Liigan ulkomaalaisvahvistus: sopimus purettu!