Puolustaja Teemu Tenhusen pelaajaura päättyi vakavaan loukkaantumiseen vuonna 2017. Elokuussa HPK järjestää hyväntekeväisyysottelun entisen pelaajansa tukemiseksi.

Marraskuussa yksi vaihto muutti kaiken, kun HPK:n A-junioreiden ykköspakkiparissa pelannut Tenhunen lähti hakemaan kiekkoa maalin takaa ja ajautui päin laitaa todella ikävin seurauksin.

– En muista juuri mitään pelistä, päivä vaikutti ihan normaalilta. Muistan tilanteesta vain sen, että lähdin hakemaan kiekkoa maalin takaa ja kaaduin. Sitten tapahtui vähän samanlainen kuin kyynärpään kiukkusuonen lyöminen jonnekin, mutta kipu oli kymmenkertainen ja koko kropassa, Tenhunen muistelee HPK:n verkkosivuilla.

Kivun syy oli seitsemäs niskanikama, joka oli murtunut ja kävi selkäytimessä tekemässä tuhojaan.

– Olin koko ajan tajuissani ja makasin jäällä miettien, että mitä nyt tapahtuu. Mikään ei vaan liikkunut. Muistan sen, että joukkuekavereista Niilo-Kustaa Määttä ja Eemeli Jeskanen olivat ensimmäisenä paikalla. Jeska istui viereeni, otti hanskat käsistäni pois ja piti kädestäni kiinni koko sen ajan, kun makasin jäällä.

Tilanteen jälkeen Tenhunen kiidätettiin ambulanssilla Tampereelle, jossa hänet leikattiin onnistuneesti. Tämän jälkeen kuntoutus aloitettiin nopealla aikataululla.

– Kun heräsin seuraavana päivänä, oli tunne kuin joku olisi ajanut rekalla ylitseni. Siirryin kuntoutusosastolle ja siellä vierähtikin viitisen kuukautta. Tein puolen tunnin – tunnin harjoituksia joka päivä kolme kertaa. Koska vamma oli niin laaja, kaikkea treenattiin. Useita viikkoja meni kuitenkin siihen, että esimerkiksi istuminen tuntui jollain tapaa normaalilta.

Nykyisin entinen HPK-puolustaja käyttää liikumiseen pyörätuolia, mutta kertoo kuntoumisen edenneen hyvin. Myös varpaissa on havaittu liikettä.

Hyväntekeväisyysottelu

Vakava loukkaantuminen ei kuitenkaan vienyt Tenhusen poltetta lajia kohtaan, vaan hän pitää jääkiekosta yhtä paljon kuin ennenkin, vaikkei pystykään enää itse pelaamaan. Tästä syystä on upeaa, että HPK lähtee tukemaan Tenhusta järjestämällä hyväntekeväisyysottelun, joka kantaan hänen nimeään.

25. elokuuta pelattavassa ottelussa vastakkain asettuvat HPK Alumni ja Jokerit Alumni. Liput otteluun maksavat 10 euroa ja tuotot ohjataan kokonaisuudessaan Tenhuselle. Tapahtumassa HPK myy myös aitoja pelipaitojaan.

Lähde: HPK