Saksa voitti Pyeongchangin olympialaisissa hopeaa. Ihme ei kuitenkaan toistu MM-kisoissa Tanskassa. Saksan jääminen rannalle puolivälieristä on käytännössä varmistunut.

Saksan kokenut puolustaja Yannic Seidenberg muistuttaa, että olympiahopeajoukkueen pelaajista moni ei ole Herningissä mukana, vaikka Saksalla on mukana nyt NHL-vahvistuksia.

– Meillä on uusi joukkue olympialaisiin verrattuna. Paljon nuoria pelaajia, Seidenberg sanoi Suomikiekolle.

Saksa hävisi lauantaina Latvialle 1-3. Sunnuntaina Saksa kohtaa Suomen. Seidenberg tietää, että vastaan tulee kovan luokan pelaajia.

– En ole vielä ehtinyt Suomi-peliä paljoa ajatella, mutta tiedämme, että Suomella on hyvin rakennettu tekninen ja taitava joukkue. Heillä on todella nopeita luistelijoita. Meidän on annettava kaikkemme, jos aiomme pisteitä saada.

Latviaa vastaan Saksa tyri mahdollisuutensa puolustusvirheisiin.

– Meidän on pakko pelata puolustuksessa paremmin. Emme voi antaa Suomelle paljoa paikkoja, koska he tekevät helposti maaleja. Täytyy kärkkyä vastahyökkäyksiä ja tehdä niistä maaleja, jos aiomme pisteitä saada, arvioi Seidenberg.

Haastattelu: Otto Palojärvi, Herning