MM-kisojen mykistävä ennätys utopiaa Sebastian Aholle – Dany Heatleyn ja Petri Kontiolan ennätykset totisesti vaarassa!
Leijonien NHL-tähtivahvistus Sebastian Aho aloitti MM-kisat täysin uskomattomalla tavalla, kun nuorukainen mätti kahteen avauspeliinsä yhteensä tehot 4+6=10.
Vaikka turnauksessa ollaan vielä aikaisessa vaiheessa, voi suurella varmuudella jo nyt sanoa, että MM-kisojen piste-ennätys on utopiaa Aholle.
Yhden MM-turnauksen piste-ennätys on Neuvostoliiton hyökkääjän Vladimir Petrovin hallussa. Viime helmikuussa 69-vuotiaana kuollut Petrov summasi vuoden 1973 MM-kisoissa kymmenessä ottelussa mykistävät tehopisteet 18+16=34.
Vaikka Aho viilettää parhaillaan 50 tehopisteen tahdissa, ei sen ylläpitäminen tunnu kovin realistiselta, koska ottelut kovenevat kisojen edetessä.
Aholla ja hänen ketjutoverillaan Teuvo Teräväisellä (3+5=8) on oiva mahdollisuus kuitenkin rikkoa kaksi muuta ennätystä MM-kisoissa.
Leijonien kaikkien aikojen MM-kisojen piste-ennätys on Petri Kontiolan hallussa. Hän summasi vuoden 2013 MM-kotikisoissa kymmenessä ottelussa tehot 8+8=16.
Molemmilla suomalaistaitureilla on myös mahdollisuus tehdä vuoden 1977 jälkeen laskettuna paras pistemäärä yksissä MM-kisoissa. Kovimman pistesaldon viimeisen 41 vuoden aikana on nakuttanut Kanadan entinen tähtihyökkääjä Dany Heatley, joka mätti vuoden 2008 MM-kisoissa tehopisteet 12+8=20.
LUE MYÖS:
- Aleksander Barkov yritettiin teloa heti paluupelissä – Brady Tkachuk suivaantui ja ryntäsi tappelemaan
- Floridalta yllätysuutinen: nappasi suomalaishyökkääjän!
- Sami Kapaselta kova näkemys Liigan valmentajamarkkinoista
- Liiga-viikon topit ja flopit: Jonkin täytyy muuttua Helsingin Jokereissa
- Joona Koppanen räjäytti pankin SHL-debyytissään – suomalaiset hurjassa iskussa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Nikita Kutsherov vaatii hurjaa palkkaa NHL:ssä – ”Rahamäärät karanneet käsistä”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerien tuska jatkuu – Tapparalta täystyrmäys
- Jori Lehterän lopettamisuutinen yllätti HIFK:n – nyt puhuu Olli Jokinen
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!