Leijonien tehopuolustaja Markus Nutivaara maireana: ”Vielä pystytään parantamaan”
MM-kisoissa erittäin tehokkaasti esiintynyt puolustaja Markus Nutivaara kasvatti jälleen USA-ottelussa pistetiliään kahdella syöttöpisteellä.
Nutivaara (kuvassa keskimmäisenä) sai syöttöpisteen Sebastian Ahon viimeistelemään ”kenttämiehen erikoiseen”, kun Nutivaaran päätyyn heittämä kiekko kimposi maalin edessä yksin päivystäneelle Aholle. Nutivaara alusti laukauksellaan myös Mikko Rantasen 3–0-osumaan, jota USA:n maalivahti Keith Kinkaid avitti antamalla Rantaselle luvattoman helpon reboundin.
Kaikkiaan Nutivaara on takonut MM-turnauksessa jo tehot 2+6=8. Tällä saldolla Nutivaara on kisojen toiseksi tehokkain puolustaja USA:n Charlie McAvoyn (3+5=8) jälkeen.
Nutivaara oli luonnollisesti erittäin tyytyväinen komeaan 6–2-voittoon.
– Nyt (pelillinen) käyrä on nousussa. Totta kai taso välillä heittelee pelistä toiseen, mutta nyt se on varmasti nousussa. Ja uskon, että pystymme vielä nostamaankin tasoa, Nutivaara kommentoi.
Selvä voitto yhdestä turnauksen kovimmista joukkueista sinetöi Leijonien lohkovoiton.
– Onhan se iso asia itseluottamukselle. Koko ajan olemme kyllä luottaneet toisiimme. Olemme tienneet, että kun peli on hyvää ja kaikki tekevät hommia toisilleen, kaikki on kyllä hyvin.
Puolivälierän vastustajasta Sveitsistä Nutivaara ei osannut sanoa juuri mitään.
– Aika vähän tiedän. Totta kai sinne on niitä NHL-apuja tullut. Kova joukkue on varmasti Sveitsilläkin. Hyvä peli on tulossa.
– Roman Josi on ollut sellainen pelaaja, jota olen seurannut jo ennen kuin tulin NHL:ään. Se on ihan ykköspuolustaja, Nutivaaa tiesi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Jussi Ahokas yhdistetään tähän NHL-seuraan – sisäpiiritoimittajalta mehukas paljastus
- Elliotte Friedman paljasti: Erik Haula matkalla uuteen NHL-seuraan
- Megakauppa romahti NHL:ssä – supertähti esti siirron Mikko Rantasen Dallasiin!
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu