Suomalaispuolustaja joutumassa uran pahimpaan paikkaan – loukkaantumiset avasivat aukon kokoonpanosta
NHL:n pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella kamppaileva Winnipeg Jets yrittää perjantaina katkaista ottelusarjan Minnesota Wildia vastaan. Kanadalaisseura johtaa voitoin 3-1 ja pääsee pelaamaan seuraavaksi kotona.
Jetsin riveissä saatetaan nähdä debytoija, sillä se on nostanut suomalaispuolustaja Sami Nikun takaisin AHL:stä paikkaamaan pelikieltoa kärsivä Josh Morrissey. Niku katsoi viimeisen Jetsin ottelun katsomon puolelta, mutta saattaa nyt joutua tähän astisen uransa pahimpaan paikkaan.
Niku pelasi yhdessä NHL-runkosarjaottelussa ja teki siinä loistavasti maalin. Sen jälkeen hän on pelannut AHL-seura Manitoba Moosessa tai istunut Winnipegin penkillä. Kausi farmisarjassa oli onnistunut, sillä hänet valittiin kauden tähdistökentälliseen.
Morrissey on sivussa seuraavasta ottelusta. Joukkueen loukkaantuneet puolustajat Tyler Myers sekä Tobi Enström saattavat toipua vielä ottelusarjaan takaisin. Dmirty Kulikov on sivussa vielä kuukauden.
Niku on Winnipegin seitsemännen kierroksen varaus kesältä 2015.
- Olli Jokinen vaikeni – Liiga-konkari paljastaa podcastissa, mitä HIFK:ssa tapahtui
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!