Kärpille takaiskuja Liigassa kunnolla: Kiri suli tylysti, romuluinen hyökkääjä loukkaantui ikävästi (video)
Kuva: Juha Tamminen
HIFK tasoitti Liigan välierät torstaina kotihallissa, kun se löi Kärpät ensimmäisessä jatkoerässä numeroin 4-3. Koska voitot ovat paras seitsemästä -sarjassa 3-3, ratkeaa loppuottelija vasta lauantaina Oulussa.
Isännille voittomaalin iski pakki Teemu Eronen kellojen pysähtyessä aikaan 65.51. Teemu Tallberg puolestaan saalisti kaksi syöttöpinnaa, Kevin Lankinen venyi pikkumustan eteen kunnioitettavat 37 kertaa.
Kärppien tehokkaimmat olivat kahdesti osunut Julius Junttila ja kaksi maalia syöttäneet Ville Leskinen sekä Saku Mäenalanen.
Junttilan toinen häkki nosti Kärpät kahden maalin takaa tasoihin päätöserässä. Kiri 3-3:een ei kuitenkaan tuonut oululaisten näkökulmasta toivottua hedelmää Erosen nakattua pikkumustan jatkoerässä Kärppien häkkiin.
Oululaisille päänvaivaa aiheutti tappion lisäksi Jari Sailion loukkaantuminen. Romuluinen hyökkääjä pelasi mittelössä vain lopulta minuutin ja 42 sekuntia.
Kuten Ruutu videon alustuksessa kirjoitti, Kärppien pelaaja törmäsi HIFK:n Joonas Raskin kanssa ja kaksikon polvet kolahtivat ikävästi yhteen. Oululaishyökkääjä poistui tilanteen jälkeen välittömästi pukukopin puolelle.
Sarja jatkuu ja samalla ratkeaa siis lauantaina Oulussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa