Jääkiekkoilijana tunnetuksi tullut Carlo Grünn lopetti jääkiekkouransa keväällä 2013. Hän oli pelannut uransa viimeisen kauden Ranskan pääsarjassa Strasbourgin joukkueessa.

Näistä ajoista on aikaa viisi vuotta. Nyt Grünn työskentelee lappeenrantalaisella kuntosalilla personal trainerina ja siinä sivussa rakentaa kehoaan. Viime syksynä yli 350 Liiga-ottelun mies osallistui fitness-kilpailuun Nordic Fitness Expossa men’s physique -sarjassa.

Näin asiat eivät olisi menneet jos Grünn itse olisi päättänyt. Mutta kuten usein elämässä: kaiken takana on nainen.

– Alkuaika tuli pyörittyä salilla ilman minkäänlaista punaista lankaa. Avovaimoni kysyi, että miksi en alkaisi kisaamaan. Viittasin ensin kintaalla, etten varmasti ole lähdössä mihinkään. Hän oli kuitenkin tehnyt valmiiksi jo minusta raportin valmentajaehdokkaille, laittanut pari kuvaa minusta ja kysyi, että ”painanko enteriä?”

– Siitä se tavallaan lähti. Toki asiaan vaikutti sekin, että halusin salilla käymiseenkin saada jonkinlaisen punaisen langan ja tavoitteen.

Valmentajaksi saapui Pauliina Käiväräinen, joka itse on fitness-valmentaja sekä tuomari.

– Mielessäni oli vuoden projekti. Halusin katsoa, mihin voin fysiikkaani viedä. Kisat olivat selkeä tavoite. Kun entinen ammattiurheilija lähtee kisaamaan, tavoitteena on totta kai voittaa, mutta jälkikäteen ajateltuna ja 12. sijaa katsoessa löysin siitä muitakin hyviä juttuja: matka niihin kisoihin, ihan ruokailusta ja treenaamisesta lähtien oli tosi opettavaista.

Grünn sijoittui viime syksyn Nordic Fitness Expossa järjestetyissä SM-kisoissa yli 179-senttisten men’s physique -sarjassa sijalle 12.

Grünn pelasi urallaan 376 Liiga-ottelua SaiPan, JYPin, Pelicansin, HPK:n, Bluesin ja HIFK:n paidassa. Ulkomailla hän ehti pelata Ranskan lisäksi Saksan, Itävallan sekä Sveitsin kakkostasolla.

Voit siirtyä lukemaan koko jutun Ilta-Sanomien sivuille tästä.