Urheilucast: Jokerit hieroo jättiluokan NHL-hankintaa – Leijonien MM-tähti kiikarissa!
Urheilucastin mukaan Jokerit on todella lähellä isoa pelaajahankintaa, sillä seura neuvottelee loppusuoralla sopimuksesta puolustaja Ville Heinolan kanssa. Lähteiden mukaan osapuolet ovat yllättävänkin lähellä yhteisymmärrystä, mikäli kaikki yksityiskohdat saadaan maaliin.
Kyseessä olisi Jokereilta valtava kaappaus. 25-vuotias Leijonien MM-puolustaja on pelannut Pohjois-Amerikassa Winnipeg Jetsin organisaatiossa AHL:n ja NHL:n väliä useamman kauden ajan.
Tällä kaudella Heinola pelasi NHL:ssä vain viisi ottelua ilman tehopisteitä, mutta AHL:ssä hän kirjasi 44 ottelussa tehot 3+18=21. Kehitys on polkenut paikallaan, ja rooli NHL:ssä on jäänyt pieneksi.
Heinola on itse puhunut uransa junnaamisesta avoimesti myös Ilta-Sanomille.
– Eniten ärsyttää se, etten mielestäni ole saanut ensimmäisen vuoteni jälkeen ikinä kunnon mahdollisuutta NHL:ssä.
Urheilucastin mukaan myös Sveitsistäkin löytyy kiinnostusta Heinolaa kohtaan. Esko Seppäsen mukaan sveitsiläisseurojen siirtohuhut leviävät yleensä nopeasti julkisuuteen, joten hiljaisuus sieltä suunnalta nähdään Jokerien kannalta positiivisena merkkinä.
LUE MYÖS:
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”