Suomalaisen sensaatiovahdin ällistyttävä vire NHL:ssä jatkuu – aivan hurja torjuntaprosentti!
New York Islandersin suomalaismaalivahti Christopher Gibson palasi yhden heikommin sujuneen ottelun jälkeen sille tasolle, mitä mieheltä oli aiemmin kevään aikana totuttu näkemään.
Gibson on päässyt pelaamaan Islandersin maalilla viidessä ottelussa maaliskuun aikana. Näistä otteluista Gibsonin, 25, saldo on kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja yksi tappio.
Viime yönä Suomen aikaa Gibson torjui 36 laukausta ja päästi vain yhden maalin, kun ”saarelaiset” kukistivat kotonaan hallitsevan Stanley Cup -mestarin Pittsburgh Penguinsin 4–1.
Neljän ja puolen pelaamansa ottelun aikana Gibsonia kohti on ammuttu peräti 187 kertaa, eli keskimäärin yli 40 kertaa ottelussa. Aiemmin maaliskuussa Penguins lähetti Gibsonia kohti 50 laukausta, ja Calgary Flames peräti 52 kutia.
Gibson on torjunut laukauksista 175, eli hänen torjuntaprosenttinsa on huikea 93,6. Jos laskuista jätetään Washington Capitals-ottelu, jossa Gibson päästi viisi maalia 12 laukauksesta ja vaihdettiin pois pelin puolivälissä, neljän pisteitä tuoneen ottelun torjuntaprosentti on lähes käsittämätön 96,0!
Gibsonin hyvä virekään ei ole auttanut Islandersia takaisin vakavaan taisteluun pudotuspelipaikasta. Joukkue on itäisessä konferenssissa kymmenen pisteen päässä viivasta.
Gibsonin mukaan loppukausi on silti joukkueelle tärkeä.
– Rakastamme jääkiekon pelaamista, ja jokainen vihaa häviämistä. On iso asia meille, että taistelemme loppuun asti. Pelaamme joukkueelle, organisaatiolle ja jokaiselle, joka on pukukopissa. Se on todella tärkeää, Gibson mietti nhl.comin mukaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pudotuspelidraamaa Liigassa! Kaksi joukkuetta kesälomille – ennakkosuosikit välieriin
- Aarne Intonen vaihtaa seuraa
- Suomalaishyökkääjä löysi uuden seuran – edessä jo kymmenes kausi Saksassa!
- Tobias Winberg jättää JYPin – ulkomaat kutsuu!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Tappara: karu takaisku!
- Varaamaton kaksikko kerää hurjaa kiinnostusta NHL:ssä – KHL:n maalipyssyn kintereillä useita seuroja
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!