HIFK tasoitti ottelusarjan – JYP-hyökkääjä teki omituisen tilastokummajaisen
Kuva: Juha Tamminen
Liigan puolivälierissä 1-2 -takaa-ajoasemassa iltaan lähtenyt HIFK tasoitti ottelusarjan JYPiä vastaan, kun se voitti kotiareenalla pelin 4-1.
Avauserässä koettiin todella omituinen tapahtumaketju, kun JYPin hyökkääjä Janne Kolehmainen kulutti jäähyaition ovia ahkerasti. Neljä kaksiminuuttista saanut Kolehmainen sai vain kauhistella, kun kotijoukkue paukutti kaksi ensimmäistä maaliaan ylivoimalla ja otti komennon ottelussa.
Samalla päättyi HIFK:n kuiva saldo, sillä sen osumat olivat kevään ensimmäiset erikoistilannemaalit. Joukkue oli sitä ennen päässyt yrittämään kymmenen kertaa ylivoimalla, mutta JYP oli kestänyt.
Kolehmainen ei ottanut avauserän virheistä opikseen, vaan saalisti illan viidennen jäähyn päätöserän puolivälissä. Samalla hyökkääjä teki omituisen tilastokummajaisen, sillä kaikki illan rangaistukset tulivat viidestä eri syystä. Kolehmainen istui kaksiminuuttisen huitomisesta, koukkaamisesta, poikittaisesta mailasta, kiinnipitämisesta ja kampituksesta.
Muut JYPin pelaajat jäivät jäähyittä.
HIFK:n onnistujiin kuului Miro Heiskanen ,joka keräsi tehot 1+1.
Joukkueet kohtaavat uudestaan ensi keskiviikkona Jyväskylässä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- KalPa teki uuden maalivahtikiinnityksen – ”Meille laadukas ratkaisu”
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio