Mikä matsi! NHL:ssä pelattiin yksi kauden uskomattomista otteluista – 8 maalia viimeisessä erässä!
Viime yönä NHL-kannattajat saivat makeaa mahan täydeltä, jos seurasivat New York Islandersin ja Detroit Red Wingsin välistä ottelua. Yleisö pääsi todistamaan peräti 13 maalin trilleriä, joista viimeisin syntyi vasta jatkoajalla.
Ottelu oli molemmille joukkueille tunteiden vuoristorataa. Vierasjoukkue Detroit meni ensimmäisessä erässä jo 3-0 johtoon. Toinen erä ei oli tyyntä myrskyn edellä, kun Islandersin maalin kavennuksen turvin viimeiselle erätauolle siirryttiin 3-1 lukemissa.
Kukaan ei osannut odottaa sitä, mitä tapahtui 3. erässä. Detroit teki ajassa 49:54 jo 5-2 maalin, joten Islandersin oli laitettava kaikki peliin, jotta he saisivat ottelusta pisteitä. Pelikellon ollessa ajassa 54:34 Islander-hyökkääjä Brock Nelson kavensi eron kahteen maaliin. Sen jälkeen newyorkilaiset pelasivat todellisessa hurmoksessa ja tekivät alle kolmeen minuuttiin kolme maalia. Ottelu oli hetkessä kääntynyt tilanteeseen 6-5 Islandersin hyväksi.
Mutta Detroit ei luovuttanut. Minuutti ennen ottelun päättymistä punapaitojen Mike Green tasoitti, joten hurrikaanimaisen kahdeksan maalin päätöserän jälkeen jatkoajalle siirryttiin 6-6 tilanteessa.
Kotiyleisö sai palkinnon kannustuksestaan, kun Nelson teki jatkoerän ratkaisuosuman Detroitin verkkoon ja toi joukkueelleen todellisen taisteluvoiton. Kirsikkana kakun päällä, Nelsonin maali oli hyökkääjän illan kolmas, joten hän pääsi juhlimaan myös hattutemppua.
Voit katsoa ottelun ratkaisuhetken alta:
Hat trick goal for @Bnelson to cap off one of the biggest comebacks of the year in @EASPORTSNHL OT.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut