Helsingin IFK on hankinnut hyökkäykseensä Teemu Tallbergin Mikkelin Jukureista loppukaudeksi.

Tallberg on HIFK:n oma kasvatti. 26-vuotias hyökkääjä lähti aikoinaan isomman vastuun perässä pois Helsingistä, minkä jälkeen hän on edustanut Tapparaa, Sportia ja Jukureita.

– Tallberg on IFK:n kasvatti ja meille tuttu pelaaja. Me saamme suoraviivaisen, luisteluvoimaisen ja urheilullisen hyökkääjän täydentämään joukkuetta. Tämä oli kaikkien osapuolien kannalta hyvä ratkaisu, IFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen sanoo seuransa verkkosivuilla.

Tallberg on tällä kaudella tehnyt 12 maalia Jukureiden paidassa.

IFK:sta tammikuussa Jukureihin lainalle siirtynyt Mika Partanen jatkaa loppukauden Mikkelissä.