NHL-tähti tylytti omiaan harvinaisen lujaa: ”Olemme tyhmiä, parhaat pelaajat huijaavat – olemme syvässä kuopassa”
Ottawa Senators on ajautunut NHL:ssä aivan karmaisevaan kierteeseen.
Viime yönä Suomen aikaa Ottawa kyykkäsi kotiottelussaan Boston Bruinsia vastaan karmeasti lukemin 0–5. Tyly kotitappio oli kuitenkin vain jäävuoren huippu.
Marraskuun 19. päivästä alkaen Senators on pelannut 19 ottelua, joista se on voittanut vaivaiset neljä. Ensin tuli viisi tappiota peräkkäin, sitten yksi voitto. Taas viisi tappiota peräkkäin, sitten jopa kahden voiton ”putki”. Taas neljä tappiota peräkkäin, sitten pieniä lupauksia paremmasta antanut voitto.
Ja sitten tuo viime yön nöyryytys. Se oli jo toinen kerta neljän päivän sisään, kun Senators hävisi Bruinsille aivan ”pystyyn”.
Mikä surkeinta, viidessätoista tappiopelissään Senators on jäänyt peräti kuudesti nollille. Kolmesti joukkue on onnistunut tekemään vain yhden maalin.
Boston-matsin jälkeen Senatorsin hyökkääjä Mark Stone antoi palaa median edessä harvinaisen suorasanaisesti. Kanadalaisen TSN-yhtiön julkaisemalla videolla Stonelta kysytään, eikö tällaisten esitysten pitäisi loppua, jos joukkue aikoo taistella pudotuspelipaikasta. Senators on valahtanut itäisessä konferenssissa toiseksi viimeiseksi kerättyään 37 ottelusta vain 32 pistettä
– Tämän olisi pitänyt loppua noin puolitoista kuukautta sitten, Stone kuittasi kysymyksen.
– Olemme kaivaneet itsemme todella syvään kuoppaan. Ainoat, jotka meidät sieltä voivat pelastaa, ovat nämä jätkät pukuhuoneessa, Stone totesi realiteetit.
Stone on ollut tällä kaudella Senatorsin ylivoimaisesti paras pistemies kerättyään 37 ottelussa tehot 15+19=34. Toisena joukkueen sisäisessä pistepörssissä on ruotsalainen puolustajatähti Erik Karlsson, jonka halusta siirtyä muualle on spekuloitu pitkin syksyä. Karlssonin pistesaldo on 3+22=25, mutta puolustajan tehotilasto näyttää karmeaa lukemaa -20. Se on joukkueen ylivoimaisesti huonoin ja koko NHL:n kolmanneksi huonoin.
– Kaikki lähtee ylhäältä. Ne pelaajat, joiden pitäisi olla parhaita, eivät ole olleet parhaita. Siitä alkaa koko joukkueeseen vaikuttava efekti. Kun muut näkevät, että kärkipelaajat huijaavat pelissä, muutkin alkavat huijata, Stone latasi yksilöimättä, ketä tai keitä pelaajia erityisesti tarkoitti.
Tällaisissa tilanteissa spekuloidaan luonnollisesti myös valmentajan vaihtamisella. Stonelta kysyttiinkin, vieläkö joukkue kuuntelee päävalmentaja Guy Boucheria.
– Kyllä. Tulemme hallille joka päivä ja teemme lujasti töitä. Ei tämä ole kiinni työmoraalista. Eniten kyse on typeryydestä. Typeryyden ja turhautumisen seurauksena ajame itsemme jatkuvasti järkyttäviin tilanteisiin, Stone päivitteli.
Katso Stonen suorasanainen haastattelu tästä linkistä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?